Luin pitkästä aikaa Tao te chingiä. Ostin omani joskus vuonna 0 Lontoon Hampsteadissa sijaitsevasta kirjakaupasta, joten englanniksihan tuo on. En itse asiassa edes tiedä onko kirjaa käännetty suomeksi.

Kahdeksannessa luvussa käsitellään hyvyyttä. Käännös (omani) menee näin:

"Todellinen hyvyys / on veden kaltainen. / Vesi on / kaikelle hyvää. / Se ei kilpaile."

Niinhän se on. Vesi juoksee, virtaa, pyörteilee. Se kulkee hitaasti pienenä purona, tai nopeasti mahtavana virtana. Se ei erottele hyvää ja pahaa kulkiessaan, se ravitsee yhtä lailla rikkaruohot ja jaloruusut. Se on viileä, se tasoittaa ja rauhoittaa. Kiertää sulokkaasti tielle tulevat kivet ja antaa katsojalle rauhan. Se ei taistele tiellä olevaa estettä vastaan, vaan kiertää sen. Sillä ei nimittäin ole kiire minnekään, eikä se kilpaile minkään kanssa. 

Vanhan testamentin Aamoksen kirjan viidennen luvun 24. jae mainitsee sekin veden ja veden tiet: "Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus niin kuin ehtymätön puro." Virratkoon kuin vesi: joskus hitaasti, mutta aina määränpäähän saapuen – siihen voi luottaa. Ehtymätön puro, loputon veden määrä, josta ammentaa. Jota juodessaan ei tarvitse pelätä sen loppuvan.  

Tao te chingin koko nimi kirjan kannessa sisältää alaotsikon: a book about the way and the power of the way. Kristinuskon alkuaikoina uskovat puhuivat uskostaan Tienä. Apostolien teoissa jo tuo ilmaus tulee esille useampaan otteeseen. Onhan se mielenkiintoista, kulttuurista ja uskosta toiseen tunnetut yhteiset, toistuvat vertauskuvat. Ryömin syvälle jungilaiseen majaani, enkä sano enää sen enempää tästä. 

Ei kiitos

Luin eilen Anna-Leena Härkösen romaanin Ei kiitos. Se on taattua anna-leena -laatua: napakkaa ja paikoitellen hersyvän hauskaa suomea, nautittava kirjallinen makupala. En usko lukijan pettyvän. Itselleni kirjaa lukiessa syntyi lähinnä kaksi ongelmatilannetta: henkilöhahmojen ohuus ja itse ongelman epäuskottavuus. 

Härkönen on minun mielestäni parhaimmillaan kuvatessaan ihmisiä, joiden ammatit ovat jollakin tavalla lähellä hänen omaa elämäänsä näyttelijänä ja kirjoittajana. Esimerkiksi Avoimien ovien päivässä kuvaussihteeri-Astaan oikeasti uskoi. Puhun tietysti vain omasta subjektiivisesta kokemuksestani käsin, mutta minusta Ei kiitoksen opettajapariskunta jäi vähän pahviseksi maultaan. Kuin olisi vain haluttu valita kaksi keskiluokkaista ammattia korostamaan että Normaaleilla Kunnon Ihmisilläkin On Näitä Ongelmia. 

Ja mitä ongelmia siis? Seksuaalista haluttomuutta, miehen puolelta. Ei kiitoksen Heli Valkonen tekee parhaansa sytyttääkseen aviomiehensä, mutta turhaa on työ: mies elää mieluummin netissä tietokonepelien maailmassa. Ja tähän minun on hiukan vaikea uskoa. Varmasti tällaisia ongelmia on, mutta itse en ole ainakaan kuullut vastaavasta. Toisin päin taitaa olla yleisempää? Sitä paitsi: kaikkihan tietävät, että paras keino suitsia naisen liian vahva libido ovat kotityöt. Ehkä romaanin Heli olisi kaivannut kunnon syyllistämissessiota. "Katso nainen kotiasi, selvä sikolätti, mars siivoamaan!" Kun pyyhkii kotikullan huoneiden ovia, moppaa lattiat, siivoaa jääkaapin ja kuuraa saunan, niin kummasti alkaa ramaista. 

Itse aloin romaania lukiessani miettiä, oliko mies sittenkään tässä se ongelmien lähde. Ettei vain päähenkilö itse koettaisi tehdä seksistä ratkaisua, jotain enemmän kuin mitä se voi olla? Sen verran pakkomielteenomaiselta toiminta ajoittain vaikutti.

Ihmisten odotukset parisuhteelta ovat nykyisin massiivista luokkaa. Jos joku osa-alue ei toimi, niin asiasta tehdään heti Ongelma. On kuin ihmisillä olisi päässään vahva visio siitä, millainen parisuhteen on oltava. Ja senhän myös on sitten oltava sitä, tai muuten*. Mitä tilaa ihmisillä on enää liitoissaan olla oma itsensä? Ja mitä kumppanin vaihtaminenkaan ratkaisee? Jos suhdelaivasta yhden vuotavan kohdan saa kuntoon kumppania vaihtamalla, niin monta muuta uutta vuotopaikkaa syntyy varmasti. Mikä sitten ratkaisuksi, kulkeminen suhteesta toiseen vai? Aina etsien täydellisyyttä, joka kummasti pakenee, juoksee kuin vesi sormien välistä, ei se anna kiinni.

*) Tai muuten = laitetaan lusikat jakoon, pistetään paperit vetämään.