Valot

Naapuristo on valmistautumassa jouluun. Yhä useamman talon pihassa on jokin puu valaistu, tai sitten valoilla on piristetty parvekkeiden kaiteita tai katon reunuksia. Tuloksia on monenlaisia aina silmää hivelevistä ja hillityistä räikeisiin valo-orgioihin. Onneksi täällä ihan lähinaapureissa harrastetaan sitä hillittyä linjaa. Räikeyksiä näkee sitten, kun istuu autoon ja lähtee ajamaan kauemmas kotoa. Kamalin tähän asti näkemäni jouluvalo on muovinen lumiukko, joka on kokonaan sisältä valaistu. Vuodesta toiseen se seisoa tököttää uskollisena, joskin lievästi likaantuneena, erään puutalon pihassa. Tekisi mieleni sulkea silmäni ohi ajaessa, mutta eihän sitä voi. Karauttaisi vielä peltiratsullaan jonkun toisen perään, tai peräti tieltä ulos.

Viime vuonna me laitoimme (lue: PuoLiskoinen laittoi) pihallamme olevaan suureen tuijaan jouluvalot. Ihan näitä värittömiä, pieniä lamppuja tasaisesti ympäri puuta. Tuija saattaa saada ylleen valot tänäkin vuonna, mutta ei nyt: PuoLiskoinen on Helsingissä käymässä, joten keskiviikkona aikaisintaan tämä ihme tapahtuu. Silloin onkin jo joulukuu.