Olemme taas tutkailleet kotomaamme äidinkasvoja: syysretki Itä-Suomeen on takana. Lähdimme matkaan tiistaina ja riemukkaan paluun hetki koitti tänään perjantaina. Paluu oli riemukas ainakin minulle, PuoLiskoinen sen sijaan olisi vaikka jäänyt niille sijoilleen itärajan tuntumaan.  

Syksyn matkat tehdään kilpaa ajan kanssa. Valoisa aika on käytettävä hyväksi lähtemällä mieluiten ennen puolta päivää. Näin teimme tälläkin kertaa. Ja silti ilta pimenee niin nopeasti, että se yllättää. Valon ja pimeän välissä oleva hämärän hetki kuluu loppuun nopeasti ja tulee tummuus.

Yövaloista paras ja kaunein on kuutamo. Kuun valossa tutustutimme Nupunkin Esi-isäin Piilopaikkaan ja koiranalku nautti olostaan valtavasti, suorastaan liikaa: luonnon helmassa huimentaessaan se sai kaksi punkkia turkkiinsa. PuoLiskoinen todisti monimuotoisen kyvykkyytensä jälleen kerran noukkimalla ne siististi pois tarkoitukseen sopivalla työkalulla.

Kirja(ime)llisesti

Matkalukemiseni oli osuvasti Mona Simpsonin Missä tahansa muualla. Se on kertomus lapsuuden menettämisestä ja aikuisuuden kieltämisestä: 12-vuotias Ann joutuu murehtimaan itselleen liian suuria asioita, kun Adele-äiti ajaa takaa suuria unelmia halki Amerikan mantereen.

Lapsuus voi olla vankila, se voi olla vuosissa mitattava vankeustuomio: tietty määrä pakollisia vuosia äidin tai isän luona. Lapsi ei voi valita vanhempiaan ja lapsuus voi olla huono tai hyvä lukemattomin eri tavoin.

Romaanista on tehty myös elokuva ja sehän on tietysti pakko nähdä heti ensi tilassa.