Siinä suojelusenkelini puvun ja viitan värit! Kuten arvata saattaa on tänään taas ollut ikonimaalausta illan iloksi. PuoLiskoisen ja minun välillä vallitsee aviollinen erimielisyys siitä onko reilut kaksi tuntia riittävä, vai riittämätön aika yhdelle maalauskerralle. Minusta se riittää, PuoLiskoisesta ei. PuoLiskoinen oli oikeastaan onnellisimmillaan ikonimaalauksen kesäkurssilla, kun tekeleitä työstettiin tupla-aika.

Maalasimmepa kuitenkin, me molemmat, ja taas ovat piirun verran tekeleet edenneet. Ikonimaalauskurssilla on ihmeellinen tunnelma: alussa kaiken käydyn keskustelun kuulee, mutta mitä syvemmälle omaan maalaamiseensa uppoutuu, niin sen vähemmän puheesta rekisteröityy tietovarastoihin. Puhe muuttuu – se lakkaa olemasta puhuttuja sanoja ja muuttuu mataliksi tai korkeammiksi äänteiksi. Mieli on kiinni omassa työssä.