PuoLiskoinen on palannut kotiin vietettyään viikon Itä-Suomessa sorsastuksen merkeissä. Minun viikossani tuntui miehen poissaolo: jouduin tappamaan itse sisälle eksyneen, jumalattoman suuren ampiaisen. Kärsin vanhemman siskoni tavoin jonkinasteisesta ampparikammosta, joten ihan helppo tuo tehtävä ei ollut. Jos PuoLiskoinen olisi ollut paikalla, niin hän olisi luultavasti vain auttanut otuksen ulos, takaisin elämään ampiaisenelämäänsä.

PuoLiskoinen ei tapa ampiaista, minä taas tapan. Minä en tapa sorsaa, mutta PuoLiskoinen tekee sen.

Helppoa ja vaikeaa

Antti Nylén on päässyt – tai joutunut – uusimpaan City-lehteen. Haastattelussa sivutaan myös kristittynä elämistä. Katolilainen Nylén kuvaa uskoaan näin: "Minun on helppo uskoa uskontunnustuksen kaikki kohdat. Usko on tietoisuutta, traditiota. Minulle on tärkeää, että niin kauan kuin täällä on ollut ihmisiä he ovat uskoneet Jumalaan. Usko ei vaadi sellaisia todisteita kuin tiede. Usko on toivoa. Me uskomme mielellämme, että rakkaus on todellisuutta ja totta, mutta jos meidän pitää todistaa missä se on… "

Itse en oikeastaan osaa sanoa, onko minun helppo vai vaikea uskoa uskontunnustukseen. Usko on minulle vähän kuin toivo tai rakkaus: niiden olemus vaihtelee päivästä päivään. Rakastan PuoLiskoistakin, mutta se tunne on erilainen joka päivä. Joka päivä löytyy uutta rakastettavaa, tai uusi näkökulma. Joskus rakkaus on ilon sävyttämää (kun teemme yhdessä jotain hauskaa) ja välillä siinä on mausteena ärtymystä ja surua (jos olemme erossa). Sama pätee toivon suhteen. Joskus sitä jaksaa olla hyvinkin toiveikas – maailma näyttää valoisalta, ihmiset hyviltä, kaikki kauniilta – mutta joskus toivo voi olla pessimismin värittämää. Ajoittain taas tulee toivottua vähän kuin velvollisuudesta. Mutta toivoa se on silti kaikissa muodoissaan.

Joskus uskontunnustus on minulle kirjaimellinen, joskus taas tunnen sen tuovan esiin koko elämää ylläpitävän, näkymättömän kudoksen ja kantavan voiman. Jonain päivänä sen sanat ovat sanoja ja otan ne juuri sellaisenaan. Välillä taas ne ovat symboleja, joiden taakse kätkeytyy suuri totuus.

Sanoinkin jo nauttineeni Nylénin Vihan ja katkeruuden esseistä. Pystyn hyvin nauttimaan sellaisestakin tekstistä, jonka kanssa en ole kaikissa asioissa yhtä mieltä. Esseissä oli minun mielestäni aika vahvastikin ihmisvihamielisiä sävyjä, tyylikeino vai todellinen asenne, en tiedä, ja niihin näkemyksiin oli vaikea samaistua.  

Minusta kristityn on vaikea olla ihmisvihaaja. Yhtä mahdotonta on – minun mielestäni – nostaa eläimet ihmisen yläpuolelle. Tässä ollaan perimmäisten kysymysten äärellä: luulisin ihmisvihamielisesti asennoituneen kristityn kohtaavan valtavia vaikeuksia ajatellessaan Kristuksen kärsimystä ja kuolemaa – sehän tapahtui juuri meidän ihmisten vuoksi. Ruokavalioon katsomatta.