Seuraa tunnustuksia: luen kakkublogeja. Minulle kakku on parhaimmillaan sitä, mitä Raymond Carverin oivallisessa novellissa: pieni, hyvä asia. Kakkubloggaajien kirjo on vaikuttava: amatööreistä ammattilaisiin, kondiittoreista kotileipureihin. Kauniita luomuksia, hienoja ideoita.

Jossakin vaiheessa vain sen huomaa. Sen, että tuhannen ja yhden täytekakun jälkeen takki alkaa olla tyhjä. Oikeastaan kakkua ei voi tehdä loputtoman monella eri tavalla. Tavanomainen naamioidaan erikoiseksi näyttävillä koristeilla: marsipaanitaideteoksilla, pursotuksilla ja kultasprayllä. Alla on kuitenkin sitä samaa, enemmän tai vähemmän. Se on väistämätöntä.

Tulee Marie Antoinette-olo. Nykyisin ei kakkuun varmaan edes viitsitä koskea, ellei siinä ole jotakin näyttävää koristelua päällä. Koristelun vuoksi ehkä palanen vaivaudutaan syömään. Koristelun lisäksi kakussa ei olekaan enää mitään yllätyksellistä elementtiä, yhtä ja samaa vain.