Luin Göran Schildtin kirjan Nuoren sotilaan päiväkirja 1939-1945. Ihmeen selkeästi Schildtkin näki maailmansodan osapuolten tilanteen sodan lopussa, hävinneiden demonisoinnin ja Neuvostoliiton vapauttamisen vastuusta samanlaisista teoista kuin mihin Saksa oli syyllistynyt.

Sen sijaan huvittava oli kuvaus yksityiskohtaisista suunnitelmista paeta Suomesta jatkosodan käännyttyä huonommalle kannalle. Ilmeisesti purjehdussuunnitelma läntisestä Suomesta Ruotsiin oli tarkkaan suunniteltu ja kai periaatteessa ihan toteuttamiskelpoinenkin.

Tietysti on helppoa ymmärtää ihmisten huoli tuossa historian vaiheessa ja on mahdollista ymmärtää pakoajatuksetkin: Suomen tulevaisuus näytti hataralta. Silti noiden purjehdussuunnitelmien huvittavuudelle ei oikein voi mitään, ne vain vaikuttavat koomisilta. Schildtin kohdalla pako ei toteutunut. Hän muutti perinteisemmällä tavalla Ruotsiin sodan jälkeen.

En osaa kuvitella itseäni suunnittelemassa pikku purjehdusta länsinaapuriin. Siinä tapauksessa ehkä voisinkin jos mukana olisi joku rakas ihminen, jonka tulevaisuuden haluaisin turvata. Mutta itseni kohdalla en oikein osaa tätä vaihtoehtoa mielikuvitella. Ja miten Ruotsikin olisi suhtautunut suomalaispakolaisiin? Pakolaisen status voi taata hetken verran myötätuntoa ja lämmintä kättä, mutta se tilanne muuttuu pian. Tämänpäivän romanttinen pakolainen on huomispäivän taakka ja rasite.