Aika on kulunut joululahjakirjoja lukiessa. Kiltti PuoLiskoinen antoi minulle lahjaksi Christopher Dobsonin kirjoittaman, Felix Jusupovin elämää valottavan teoksen Prince Felix Yusupov, the man who murdered Rasputin. Kirja on ollut kiehtova ja sisältänyt minulle aivan uuttakin tietoa. Jusupovin itsensä mukaan häntä pyydettiin kaksi kertaa keisariksi. Ensimmäisen tarjouksen olisi esittänyt duuman puhemies Rodzjanko ja toinen olisi tullut saksalaisten taholta, tarpeesta saada joku keisarillisen perheen jäsen lyömään hyväksymisleimansa Brest-Litovskin rauhansopimukselle.

Jusupovin omat muistelmat kuin myös tämä kirja sisältävät omat ongelmansa. Rasputinin murhasta ja sen tekijöistä on oltu montaa mieltä ja tapahtumien kulusta on eri versioita – mikä mahtaakaan olla totuus? Asiaan osallisilla on tarjota vain omat versionsa, joihin myös ajallinen välimatka on lisännyt omat nyanssinsa. Jusupov itsekään ei aina kenties pysynyt totuuden kaidalla polulla, vaan pyrki tietysti esittämään asiat edullisina omalta kannaltaan.

Viittaukset keisariuteen ainakin tuntuvat huimilta, vaikka eivät kai ne täysin mahdottomia olisi olleet tuossa kuohuvassa historian vaiheessa. Ruhtinas Felix Jusupov oli naimisissa tsaari Nikolai II:n sisarentyttären Irinan kanssa, mutta tämä seikka ei suinkaan tehnyt häntä kelvolliseksi kruununtavoittelijaksi. Vaikka keisariperheen poika ja kruununperijä Aleksei olikin vakavasti sairas lapsi, niin suvussa oli paljon Felixiä varteenotettavampia ja kruunua lähempänä olevia keisarikandidaatteja. Avioliitto Irinan kanssa ei puolestaan olisi vaakaa kallistanut suuntaan eikä toiseen, koska keisarillisella Venäjällä ei Paavali I:n ajoista asti ole nainen voinut periä kruunua. Jos olisi voinut, niin Nikolai II:n vallanperijä olisi toki löytynyt sisarentytärtä lähempää: hänellähän oli neljä omaa tervettä tytärtä.

Nuorempana olin kiinnostunut itse murhasta, tuosta tummasävyisestä draamasta keisarillisen Venäjän iltahämärissä. Nyt minua kiinnostaa Jusupovien sinnittely vallankumouksen jälkeisenä aikana. Aiemmin satumaisen rikkaat Jusupovit joutuivat myymään perhekalleutensa tullakseen toimeen äkkiä kovaksi  muuttuneessa maailmassa. Olipa kyseessä sitten Amerikan Yhdysvallat, Lontoo tai Pariisi, niin eläminen ei koskaan ole ilmaista. Neljänkymmenen vuoden kuluessa perheen jalokivet oli myyty ja elämisen piiri ajoittain kutistunut kahden huoneen ja keittiön kokoiseen kotiin. Taloudellisen niukkuudenkin aikana asenteissa säilytettiin tietty suureellisuus. Rahaa käytettiin kun sitä oli ja huolet säästettiin huomiselle.