Kipaisin kirjastoon tänään(kin). Oli pakko lainata lisää Helvi Hämäläisen omaelämänkerrallista: tällä kertaa tartuin hänen päiväkirjoihinsa. Päiväkirjat 1955-1988 on supistettu versio Hämäläisen kirjoittamista kronikoista. Yli kolmenkymmenen vuoden päiväkirjailu riitti täyttämään 160 paksua vihkoa. Ritva Haavikon toimitustyö on tiivistänyt vuodet käteen mahtuvaan pakettiin. 

Hämäläisen kielen kauneus lumoaa. Päiväkirjoissaan hän kuvaa elämää, ihmisiä ja matkojaan, mutta ei myöskään kaihda vaikeita asioita: hän näyttää itsensä pienenä ihmisenä, joka loukkaantuu ja joka loukkaa. Kiintymys omaan poikaan on liikuttavaa, mutta siinä on ripaus takertuvuutta, liiallisuuttakin ehkä – Hämäläinen on itse ensimmäinen sen myöntämään.

Kirjan kannessa on kuva iäkkäästä Helvi Hämäläisestä, jo silmälasein ja kaulahuivein varustetusta. Käsissä on kirja ja kirjan päällä kani. Kuva on hyvin onnistunut, se ilmaisee sanoitta Helvi Hämäläisen syvällisen yhteyden luontoon ja kaikkeen elolliseen.  

Helsingissä tapahtuu!

Järisyttävä uutinen: melskaava pop-tähti on noussut esiintymislavalle. Onpa hienoa, että Suomessakin yhä sattuu ja tapahtuu. Paikalla on varmasti koko maailma vauvoista vaareihin. Jotain kai kertoo ajastamme sekin, että pikkulapset ja keski-ikäiset ihannoivat samaa musiikkia ja samat tähdet innoittavat heistä ihastuksen huokauksia.