Viikonlopun tunnelmista on sanottava vielä sananen. Kuuntelin tavalliseen (matkustus)tapaani paljon radiota. Eräs suosikkiohjelmani on Yle Radio 1:n Tämän runon haluaisin kuulla, jonne kuuntelijat voivat soittaa ja esittää runotoiveitaan. Paikalla oleva näyttelijä tai lausuja esittää ne siltä seisomalta. Viimeksi studiossa olivat Vilma Melasniemi ja Martti Mäkelä lausuntatyössä.
Runot ovat fantastisia ja ainahan sitä ilahtuu kuullessaan oman suosikkinsa esitettyjen joukossa. Ja soittajat ovat ohjelman sielu ja sydän. Ihmisten elämäntarinat ja runot liittyvät yhteen lukemattomin tavoin. On kiehtovaa kuulla 16-vuotiaana kotoaan lähteneen naisen kertovan runosta, jonka kotipaikkakunnan poika halusi hänelle vuosikymmeniä sitten lausua, mutta ei koskaan ehtinyt – elämä tuli väliin ja tiet erkanivat. Ja kuinka runo matkusti naisen mukana pois kotimaasta ja runon sanoista syntyi kertojan lapsille side suomen kieleen.
Eräs minulle merkittävimmistä runoilijoista on ollut L. Onerva. Minulla on Onervan kootut runot – isän äidin peruja – ja kirjat ovat aika kuluneita, niitä on luettu paljon, niitä on rakastettu. L. Onerva vetosi isoäitiini ja hän vetoaa myös minuun.
Esitelmöin tuosta radion runo-ohjelmasta ja sen erinomaisuuksista PuoLiskoiselle ja hän kysyi, minkä runon minä haluaisin kuulla. L. Onervaahan se olisi, tottahan toki. Ehkäpä runo Olis kylläkin syytä voisi sopia. Siis se, joka alkaa: ”Olis kylläkin syytä peljätä, / että järkeni valo vaipuu / ja että henkeni rauhaton / vielä harhateille haipuu.”
Harkitsen vakavasti ohjelmaan soittamista. Jonakin päivänä saattaa ääneni kaikua tuhansiin suomalaisiin koteihin, kun teen selkoa Onerva-kiintymyksestäni.
Balettia maanantaipäivän ratoksi
Olin balettitunnilla tänään, koska keskiviikkona en yksinkertaisesti ennätä. Taitaa Paulinan päivän juhlinta venähtää kaksipäiväiseksi! Taas pitkästä päivää oli hyvä balettipäivä, eli en tuntenut tarvetta voida pahoin katsellessani touhujani peilin kautta. Hyppelin hyppysarjatkin oikein pirteästi, vaikka tunti oli jo kääntymässä loppupuolelle. Ihan lopuksi venyttelimme kunnolla ja yllätyin positiivisesti: komeasti kohti kattoa vielä saan koipeni nousemaan, kun oikein houkutellaan.