Minä herään neljältä aamuyöllä. Jaloissa tuntuu suloinen lämpö: Niisku on käpertynyt polvitaipeisiin ja tuhisee uniaan. Pitää nousta ylös varovasti, ettei koiratyttö häiriintyisi. Se ei kuitenkaan piittaa tekemisistäni, vaan huokaisee ja jatkaa uniaan.

En laita valoja, vaan hiivin pimeässä keittiöön ja kaadan itselleni lasin kivennäisvettä. Muistelen näkemääni unta. Katselen ulos hämärään aamuun, jossa vain linnut ovat itseni lisäksi hereillä, ja juon lasilliseni.

Sänkyyn palattua lämpenevät jalat taas nopeasti.

Jeesuksesta

Luin Jonas Gardellin kirjan Jeesuksesta. Gardell ei ole ensi kertaa henkisten asioiden äärellä, ennen Jeesuksesta-kirjaa hän kirjoitti Jumalasta. Ehkä seuraavaksi saamme tutustua Pyhään Henkeen?

Gardell tuo esiin ristiriidan meidän kulttuurimme, kirkkojemme ja taiteemme luoman Jeesus-kuvan ja todellisen Jeesuksen välillä. Paikoitellen pohdinta sivuaa arkoja ja vaikeita asioita. Piittasiko historiallinen Jeesus oikeastaan muista kuin israelilaisista? Mikä Jeesuksen status oli hänen oman aikansa yhteiskunnassa – mahdollisesti avioton lapsi, hyvin köyhä, syrjäytynyt? Entäpä kristinuskon luojat ja sen julistajat, Paavali etunenässä – heidän kiinnostuksensa Jeesus-ihmisen maanpäälliseen elämään oli sittenkin aika vähäistä ja pääpaino ylösnousseen Kristuksen julistamisella ja tuntemisella.

Historiallisesta Jeesuksesta tiedetään niin vähän, että on suuri kiusaus käyttää sitä lupalappuna oman toivekuvan luomiselle. Yksityisajattelija voi irtisanoa itsensä Paavalista ja keskittyä pelkkään Jeesukseen, koska se on helppoa. On paljon asioita, joista Jeesus ei sanonut mitään, mutta Paavali sanoi sitä enemmän. Paras tapa viedä uskottavuus ja paino näiltä itsen kannalta hankalilta sanomisilta on tietysti kyseenalaistaa koko Paavalin Jeesus-kuva.