Martti Ahtisaari on saanut Nobelin rauhanpalkinnon. Hän on sen myös ansainnut työskenneltyään vuosikymmenten ajan erilaisissa kriisipesäkkeissä yrittäen saada aikaan laihaa sopua lihavan riidan sijaan.

En tunne Nobel-sankariamme ihmisenä, mutta olen nähnyt hänet kerran. Minun muistoni Ahtisaaresta kuuluu siihen aikaan, kun hän oli vasta presidenttiehdokkaana. Oli Turun yliopisto, studia generalia meneillään ja siellä oli myös Martti Ahtisaari. Yliopiston rehtori esitteli hänet meille luentosalissa istuville.

Minä olin mennyt tilaisuuteen melkoisen vastahakoisesti, oikeastaan ystävän houkuttelemana. Sattui olemaan kahden luennon välissä pari tuntia ylimääräistä aikaa.

Näin miehen, joka oli kuin kuka tahansa. Pyöreä, melkoisen jokapäiväinen näky. Väritönkin ehkä. Lievästi ärtynyt, kun ilkamoivat opiskelijat kyselivät piruuttaan silloin tapetilla olleista matkalaskuista. Vastasi kuitenkin esitettyihin kysymyksiin asiallisesti.

Tänään palkittiin pitkäjänteisyys ja hiljainen uurastus. Ei mitään nopeaa mediavälähdystä tai naistenlehtijulkisuutta. Suuruus pienuudessa, arkipäivä arkipäivän jälkeen tapahtuva usein näkymätön työ.