Minähän olen tunnetusti siivetön serafi, mutta muilla enkeleillä siivet on ja ne tuottavat allekirjoittaneelle päänvaivaa.

Eilen aloimme PuoLiskoisen kanssa valmistautua ikonimaalauskurssia varten katsomalla sopivia mallikuvia netistä. Pyysin PuoLiskoista etsimään itselleni jonkun ”helpon” suojelusenkelin, mutta ei sellaista taida olla olemassakaan. Kaikki ne näyttävät pelottavan vaikeilta. Siivet ovat ehkä se haastavin kohta. Niiden tekeminen tulee kysymään tarkkuutta.

Minulla on suunnitelmissa (yrittää) maalata pienikokoinen suojelusenkeli-ikoni. PuoLiskoinen tekee suurikokoisen Kristus Pantokratorin. Kristuksella ei ole siipiä, mutta on tuo Pantokratorkin ylen määrin haastava. Siinä on paljon kaikenlaisia detaljeja.

Olo on hyvällä tavalla jännittynyt ja innostunut. Tekee mieli kaivaa ikonimaalausmuistiinpanot esiin ja katsella niitä. Ja mennä kirjastoon lainaamaan iso pino ikonikirjoja!

Työ tekijäänsä kiittää

Vanhoissa sanonnoissa asuu ikuisia totuuksia. Sen takia kai ne jatkavatkin olemassaoloaan sukupolvesta toiseen. Tänään mietin siistiä kirjahyllyä katsellessa, ettei mikään ihmisen antama kiitos voi olla niin tyydyttävä kuin oman työn jäljen näkeminen. On palkitsevaa nähdä, että ihminen oikeasti voi omilla pienillä konsteillaan tuoda järjestystä kaaokseen.

Perjantai-ilta tummuu tummumistaan. Kupissa höyryää valkoinen tee ja CD-soittimesta kuuluu ylimaallisen kaunista musiikkia – Bachin Goldbergin muunnelmat.