Otsikon sitaatti on Runebergiä, vanhaa kunnon Vänrikki Stoolia. Von Essenin kuvaus voisi sopia myös Karin Ehrnroothin isälle. Ainakin päätellen hänen kirjoittamastaan kirjasta Isäni oli nuori sotilas, min fader var en ung soldat.

Kirjakaupassa kirja ei rohkaise tarttumaan kiinni. Se näyttää liian suurelta ja hankalasti luettavalta. Kirjatoukka katsoo kirjaa toisin kuin taiteilija, kirjatoukalle luettavuus tulee ensin ja visuaalisuus vasta sen jälkeen. Joitakin lukijoita voi myös vieroittaa kirjoittajan valitsema kaksikielisyys: jokainen kirjan sivu on jaettu viivalla kahtia, toisella puolella on suomenkielinen teksti ja toisella sama teksti on ruotsiksi.

Sisältö on kuitenkin tutustumisen arvoinen. Moni muistaa kenraali Ehrnroothin itsenäisyyspäiviin kuuluvana hahmona, mutta tämä kirja tuo esille toisen puolen: perheenisän ja koti-ihmisen. Tekstissä on jotakin uskomattoman seestynyttä, tuntuu kuin kirjoittaja olisi löytänyt sopusoinnun ristiriitaisten ja repivienkin tunteiden jälkeen. Karin Ehrnrooth kuvaa isäänsä niin hyvässä kuin pahassakin: lukija kohtaa karismaattisen ja esiintymiskykyisen julkisen ihmisen, joka kotonaan on ajoittain liian kiivas ja ajattelematon isä. Sota on läsnä aina, vaikka sitä ei ihannoida. Se tunkeutuu lastenkin elämään erilaisissa muodoissa. Isän kirjoittamat puheet, joita koko perheen on kuunneltava, sodassa omaisiaan menettäneiden syyttävät puhelinsoitot outoihin aikoihin – on kuin perhe eläisi kahdessa ajassa, joista toinen on aina sota-aika. 

Kuvia on paljon ja ne kattavat koko 1900-luvun. On kuvia Adolf Ehrnroothin vanhemmista ja sisaruksista, kuvia perheen kodista ja joulunvietosta Turun Kakskerrassa, kuvia matkoilta Tanskasta ja Saksasta. Kuvia ei kuitenkaan ole niin paljon kuin kuvittelin ottaen huomioon kirjoittajan taiteilijataustan. 

Tekstissä on jokaiselle jotakin. Mikään sotahistoriallinen teos tämä ei ole, mutta sotatapahtumiakin käydään hiukan läpi. Pääpaino on kuitenkin sodan vaikutuksella ihmiseen, kuinka se muuttaa miehen lopullisesti. Muistaakseni jossakin on sanottu sodasta toipumisen vievän kansakunnalta kolmen tai neljän sukupolven verran. Ja kuinka totta se onkaan. Olisi tavattoman naiivia uskoa ihmisten voivan elää rintamaolosuhteissa neljä vuotta ja tulla sitten kotiin ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. 

Erityisesti vanhat valokuvat ovat tämän kirjan todellisia aarteita. Ihminen elää niin tässä ja nyt, meille vanhat ihmiset ovat aina olleet vanhoja. Helposti unohdamme heidän kerran olleen nuoria ja tietämättömiä elämän tulevista käänteistä.