Tänään ikonimaalauksesta palatessani en voinut kuin hymähtää käsiäni katsellessani. Niissä oli punaokraa ja sen seitsemää muuta väriä ja kaiken muun lisäksi hippunen puhdasta kultaa. Olen Ninni Kultakätinen, ilta-auringossa sormeni hohtavat ylimaallista valoa.

Pääsin kultaamaan, siitä johtui käsien tila. Vaikka kuinka yritin olla tarkka ja säilöä kullan hippusetkin, niin ilmeisesti muutama vältti seulan.

Kultaaminen on tarkkaa puuhaa, siinä ei parane edes hengittää kultaan päin. Se on nimittäin hyvin ohutta, henkäyksenohutta, ja jos siihen päin edes puhuu niin se lähtee lentelemään. Nauraminen tai yskiminen olisivat katastrofeja. Itse kultaus ei ole kovin vaikeaa: kulta vain hangataan tai painellaan sormella kevyesti kiinni kullattavaan alueeseen ohuen silkkipaperin läpi. Alue täytyy kuitenkin käsitellä ennen sitä, se pitää lakata moneen otteeseen ja hioa – helpolla ei siis pääse tässäkään työvaiheessa. 

Temperatekniikassa minua viehättää sen luonnollisuus. Emulsion aineet löytyvät jääkaapista – kuivaa valkoviiniä ja keltuaista – ja valkosipulin mehulla käsitellään sellainen kullattu alue, jonka päälle on aikomus vielä maalata. On kiehtovaa luoda taidetta keittiötarpeista ja riemastuttavaa kun ruoanlaiton tuoksu liittyy maalaukseen. Siinä on jotain maanläheistä, alkuperäistä – näin asioiden kuuluisikin olla.

Pidän siitä, että tiedän millä maalaan. Sekin on mukavaa, että minun emulsioni on juuri minun emulsiotani, siinä nimittäin voi olla puolet keltuaista ja puolet valkoviiniä, mutta myös yksi osa keltuaista ja kaksi viiniä. Jokainen sekoittaa vähän omanlaisensa, yksilöllisen.