Olin tänään ensimmäisenä paikalla ikonikurssin osanottajista. Kylä Klemelän koulu oli ihmeen autio ja tyhjä, ankea sade ulkopuolella vain ropisi. Joitakin tiloja on vaikea kuvitellakaan ilman ääniä, puhetta ja toimintaa. Tyhjinä ne vaikuttavat vieraalta ja toisilta. Minä sytytin loisteputket ja muut toivat tullessaan äänet: koulu heräsi eloon ja tuli omaksi itsekseen taas.

Tänään en kokenut muuta kuin yhden lievän epätoivon hetken. Ikonini Kristus paljastui niin kutsutuksi kultahiuksiseksi Kristukseksi ja se tarkoitti ohuenohuiden hentojen kullanväristen juovien piirtämistä tummanruskeiden hiusten joukkoon. Tietysti juuri silloin alkoi tuntua mahdottomalta pitää kättä vakaana ja saada aikaan yhtenäistä, katkeamatonta viivaa. Pientä paikkailua jouduin tekemään jälkeenpäin ja sen jälkeen epätoivo laantui.

Ikonissa kuvattuun liinaan olen todella tyytyväinen: se on suorastaan mestarillinen taidonnäyte minulta. Tarkoitan juuri tätä: verrattuna muihin aikaansaannoksiini se on mestarillinen. Myös taustan värityksen osasin tehdä yllättävän tasaisesti, vaikka aluksi pelkäsinkin pahinta. Taustastani tuli vaaleanvihreä. Ikonissa kuvattu liina on vaniljanvalkoinen, hennosti kellertävä. 

Kameran unohdin tänään kotiin, kuinkas muutenkaan. Eiliseltä on kuitenkin kuvia ja ehkä huomenna muistan kuvauslaitteen ottaa mukaani. Huomenna saa ikonini kultauksen päätä ympäröivään kehään! 

Viime yönä ikonimaalaus tuli uniini asti. Näin unen, jossa maalasin kuvaa luolan seinämästä. Maalasin suurta ikonia ja kun olin saanut luolan kuvattua niin sain tietää maalanneeni sen väärällä värillä! Painajaisen edellytykset olivat siis koossa – erhe, suuritöinen ikoni, pettymys – mutta oikeastaan tunnelmat unessa eivät olleet kovin pahoja. Pikemminkin sellaisia alistuneita ja filosofisia.