Sunnuntai on sujunut leppoisasti. PuoLisko laittoi lasagnea, joka on yksinkertaisesti liian hyvää ollakseen totta – enkelten leipää, jos mikä. Viihdepuolesta piti huolen Kimpassa-elokuva, jonka ostimme eilen. 

Kimpassa on Anna Gavaldan romaaniin perustuva elokuva. Se on kertomus kolmesta nuoresta aikuisesta: hyvän perheen tyttärestä Camillesta, joka on taiteilijan lahjoilla varustettu siivooja (tästä Camillen hapannaamainen äiti ei koskaan lakkaa nälvimästä tytärtään), Philibertistä, hyväsydämisestä änkyttäjästä ja köyhtyneestä aristokraatista ja Franckista, joka kokin työn ohessa yrittää huolehtia isoäidistään Paulettesta, jolla on sopeutumisvaikeuksia vanhainkodissa. 

Kolmea ihmistä yhdistää asunto: he asuvat yhdessä Philibertin asunnossa, joka oikeastaan kuuluu kuolinpesälle ja josta hän on pian muuttamassa pois. Elokuvassa kuvataan ihmisiä epävarmuuden maailmassa, josta puuttuu jatkuvuus. Philibert myy postikortteja ja on selvää, ettei hän pitkään voi jatkaa elämistä ylellisen suuressa, museomaisessa kodissaan. 

Franckin isoäidistä Paulettesta tulee tärkeä henkilö elokuvassa. Camillen ansiosta hän pääsee vapaaksi vanhainkodista ja saa elää viimeiset ajat kotona. Nuoremmat ottavat hänet mukaan rientoihinsa ja elämästä tulee täyteläisempää. 

Camillen siivoojantyö tarjoaa katsojalle lyhyen välähdyksen toimistoöykkäreiden maailmasta. Ilta toisensa jälkeen ToutCleanin sinisiin takkeihin verhoutuneet naiset saavat siivota solmiosikojen sotkuja, heille kun roskakori on tuntematon juttu. Roskat lattialle vaan, tai voihan ne työpöydän kulmallekin jättää, siitä siivooja ne löytää. Franckin raataminen kiireisessä ravintolassa tuo mieleen työn liukuhihnalla. Keittiön kuumuus ja hoppu ovat niin käsin kosketeltavia, että katsojan otsalle kohoaa hiki. Philibert on kuin toisesta maailmasta: historiaa intohimoisesti rakastava, näyttelemisestä kiinnostunut mies, jolle änkytys on ikuinen kompastuskivi. 

Onko tämä elokuva sokerilla kuorrutettua köyhyyttä, vaikeuksien romantisoimista? Minusta ei. Tässä elokuvassa on ruisleivän maku kaiken marengin jälkeen. Elämme kummallisia aikoja, meille on niin vähän tilaa ja niin vähän paikkoja. Kimpassa on rakkaustarina kuvatessaan Camillen ja Franckin suhdetta, mutta se on myös kuvaus tästä päivästä, tästä ajasta. Juuriltaan revityt ja irralliset eurooppalaiset nuoret aikuiset löytävät kodin vain rakkaudesta ja ystävyydestä.

Muuten olen sitä mieltä, että Audrey Tautou on upea tässäkin elokuvassa.