Yliopiston Apteekissa on jonoa. Vuoronumerolappu näyttää minua ennen olevan viisitoista muuta lääkkeentarvitsijaa. Istun alas ja teen sen hyvällä omallatunnolla: läsnä ei ole ketään seisovaa vanhusta, joka tarvitsisi paikkani.

Romaninainen istuu asiakaspalveltavana ja farmaseutti naputtelee tietokonettaan. Naisen pitkä musta samettihame on niin runsas, ettei se mahdu näpsäkkään asiakastuoliin, vaan valuu yli lattialle pieneksi samettilammikoksi. Mietin muuttuvien muotien konkreettista vaikutusta ympäristöömme: naisten nykyinen pukeutuminen housuineen ja maltillisine hameineen on luonut pienten tuolien kansoittaman ympäristön niin kahviloissa kuin apteekeissakin. Jos romaninaisen käyttämä puku edustaisi pukeutumisen valtavirtaa, niin silloin ympäristön huonekaluineen pitäisi olla toista maata. Ehkä näkisimme silloin majesteettisia, korkein istuinosin varustettuja valtaistuimia, koristeellista kuviointia sopimaan uhkeasti koristettuihin vaatteisiin?

Apteekin jono vetää nopeasti, mutta viivytteleviä asiakkaita vilkaistaan silti tuimasti odottavien taholta. Farmaseutit eivät huokaa asiakkaiden välillä, vaan palvelevat kuin liukuhihnalla. Minulle sattuu sellainen, jonka tukka on vielä pörröisempi kuin omani.