Mitä kummaa on tapahtunut tässä maailmassa sitten minun kouluaikojeni? Enää ei taideta kirjoittaa kaunokäsialaa ollenkaan! Löysinpä netistä opetushallituksen sivun, jossa esitellään kirjoituskirjaimet. Mihin kaikki lenksukat, kaaret ja silmukat ovat kadonneet? Tekstauskirjaimet näyttävät sentään tutummilta. Numeroitakin on pahoinpidelty: ykkönen on pelkkä keppi, seitsikosta on poistettu poikkiviiva ja kakkonen on kovin karu ja pelkistetty. Aika aikaa kutakin.

Isoäitien käsiala oli kuin koruommelta tai pitsiä. Isoisien oli huolettomampaa, vähemmän koristeellista. Isäni käsiala oli melkein aavemaisella tavalla samanlaista kuin isoisän. Äidin tyttölyseossa hiottu kirjoitustyyli oli sekin yksi lapsuuden ihanne. Äidin nimikirjoitusta en olisi ikinä osannut kopioida, siihen se oli aivan liian sujuva ja kaunis. Siskoni kirjoittaa isoja, hyvin pyöreitä ja tasaisia kirjaimia. Lenksuja on, mutta ne eivät syöksy syvyyksiin eivätkä tavoittele taivaita. 

PuoLiskoinen ei juuri koskaan "kirjoita kaunoa". Minä taas en muuten oikein edes osaisi kirjoittaakaan. Tekstaaminen on hidasta, tikkukirjaimista puhumattakaan. PuoLiskoinen suosii tikkuja.

Minun on ikävä menneisyyteni maailmaa. Kirjeiden kirjoittamisen ja kaunokäsialan maailmaa. Mutta mennyttä se on, yhtä mennyttä kuin Jugoslavia.