Eilen oli pakko ottaa puheeksi PuoLiskoisen kanssa eräs asia. Se kuuluu ratkaisemattomien kysymysten piiriin, täysin abstraktia ja akateemista pohdintaa – mutta mielenkiintoista. Nimittäin: jos tietäisit elämästä sen mitä nyt tiedät, niin olisitko halunnut syntyä?

Minusta eläminen on joskus vaivalloista. Ruumiista pitää huolehtia: sitä pitää ruokkia, pestä, vaatettaa ja hoitaa. Sitten ovat kaikki elämiseen kuuluvat byrokraattiset loisilmiöt, verotukset, kauppakirjojen laadinnat, muuttoilmoitukset, ajokorttien ja passien hakemiset et cetera. Elämä voi myös olla aika ahdistavaa. Kehdosta hautaan se on vertailua, kilpailuttamista ja persoonan muokkaamista (joskus melkein väkivalloin) sopivaksi tähän maailmaan ja tähän aikaan. Neuvolat, koulut, yliopistot, sairaalat tuottavat paperijätettä meistä kaikista. 

Minä valitsisin kuitenkin olemassaolon, koska PuoLiskoisen kanssa on nautinto elää ja arvostan elämän pieniä iloja. Muuten en osaa nähdä olemassaoloa ainoastaan hyvänä asiana ja haluttavana olemisen tilana. PuoLiskoinen valitsi myös olemassaolon minua lyhyemmällä harkinta-ajalla. 

V niin kuin Valkyyria

Luin Roger Manvellin ja Heinrich Fraenkelin kirjan Valkyyria: miehet jotka yrittivät tappaa Hitlerin. Salaliitto päättyi epäonnistumiseen, mutta silti tätä kirjaa luki jännittyneenä, ihan kuin lopputulos voisi sittenkin muuttua jossain vaiheessa. 

Von Stauffenbergin erehdys oli lähteä oletusten tielle. Olisi kannattanut varmistua Hitlerin kuolemasta ennen vallankaappaukseen tähtäävien toimien aloittamista. Von Stauffenberg kuitenkin oletti käyttämänsä räjähteen olevan niin tehokas, ettei Hitlerillä olisi selviytymisen mahdollisuutta. No – toisin kävi. Seurasi teloituksia, kidutusta, kuulustelua ja lisää teloituksia.