Television kokkikilpailut herättävät minussa voimakasta vastenmielisyyttä. Kuka on sanonut, että ruoalla leikkiminen on hauskaa? Kuka on sanonut, että se on hyvää viihdettä?

Kokkisota oli aikoinaan varsinainen pohjanoteeraus. Ihmiset tunkivat studioon varustautuneina lakritsapötköllä ja herkkusienillä. Ja se oli sitten hurjan hauskaa katsoa, mitä näistä aineksista saadaan aikaiseksi mahdollisimman vähäisessä ajassa. Saimme todistaa taantumaa: aikuisten paluuta koulun seiskaluokan kotitaloustunnille, jossa mikään ei ollut mahdotonta.  

Oma lukunsa ovat nämäkin showt, joissa otetaan joukko ihmisiä nöyryytettäväksi keittiömiljöössä. Kisaan itsevarmana lähtenyt kotikokki saa rajua kritiikkiä alan ammattilaisilta ja se on sitten taas niin hauskaa että. Mallia näyttää kai brittiläinen öykkärikokki Gordon Ramsay, josta on suorastaan tullut sankari törkeän käytöksensä vuoksi. Entisen pallonpotkijan valmistama ruoka ei olekaan vain ruokaa, vaan Ruokaa. Se oikeuttaa suhtautumaan halveksien jokaiseen, joka oletettavasti ei suhtaudu kokkaukseen samanlaisella pieteetillä.

Ruokaintoilijoita rasittavampia ihmisiä ei olekaan. Kun yksinkertaisista asioista aletaan tekemällä tehdä vaikeita ja koukeroisia, niin metsään mennään. Oltiinpa sitten kotikeittiössä tai studiossa kameroiden edessä. 

Eilinen

Kävimme kirjasto(i)ssa PuoLiskoisen kanssa. Lainasin Bachin H-mollimessun, Karen Blixenin Eurooppalaisena Afrikassa* ja Maija Kilkin toimittaman Kotiapulaiset: muistoja sadan vuoden ajalta. Löytyipä vielä Raision kirjastosta Leonard Cohenin Kauniit häviäjät ja pitihän se tietysti ottaa.

Kilkin kirjaa olen jo silmäillyt. Pahimmillaan pikkupiika saattoi olla 10-vuotias lähtiessään kotoa. Ja kuinka suuria vastuita ja monia tehtäviä hoitivat vain 14-15-vuotiaat tytöt viime vuosisadan puolivälissä. He hoitivat kokonaisen talouden töineen ja lapset siihen päälle. Töiden lomassa moni poti koti-ikävää, ikävää maaseudulle. Nykyisin pidetään urotyönä, jos yläasteikäinen siivoaa itse oman huoneensa – niin muuttuu maailma.

Kirjaston lisäksi eilen oli tietysti myös tanssipäivä. Baletissakin huomaa syksyn saapuneen. Sen verran viileää on jo, että säärystimet tulevat tositarpeeseen. Juominen oikeasti ehkäisee suonenvetoja, senkin olen tullut huomaamaan. Sarjat alkaa jo muistaa todella hyvin ja opettaja lupasikin niiden pysyvän ennallaan vielä ainakin parin viikon ajan.

Teimme tunnin loppuun kuuluvat hyppysarjat nyt keskilattialla. Tangon puutteen tunsi kipeästi: siitä on niin helppoa ottaa tukea ja varastaa vähän voimaa, niin että loikkiminen näyttää komeammalta kuin se oikeasti onkaan. Tasapainokin on kovilla keskilattialla. Harjoittelemalla se kuitenkin paranee.

Suomalaiseen kirjakauppaan tilaamani kirjakin oli saapunut ja haimme sen baletin jälkeen. Kuinka osuvaa: kirja oli Agrippina Vaganovan Basic principles of classical ballet. Noinkohan sen luettuaan balleriinailee paremmin? Kirja koostuu jokaisella balettitunnilla vastaan tulevien perusasioiden esittelystä. Mukana ovat hypyt, pliét, liikkeitä yhdistävät apuaskelet (pas de bourréet, coupét, flic-flacit ja passét), käsien, jalkojen ja vartalon asennot ja erilaiset jalkojen iskevät ja venyttävät liikkeet.

*) Minun Afrikkani pohjautuu juuri tähän kirjaan.