Tänään Kirkko muistaa vanhurskasta Joosef Kihlaajaa, Neitsyt Marian ja Jeesuslapsen suojelijaa. Tänään muistetaan myös Herran veljeä Jaakobia ja VT:n puolelta tuttua kuningas Daavidia.

Arkisemmassa katsannossa joulu alkaa kääntyä loppuaan kohti. Meillä ainakin on siirrytty jo arkiseen ravintoon. PuoLiskoisen syntymäpäivä osuu joulun ja uuden vuoden väliseen aikaan, joten se tietysti luo oman juhlansa juhlan päälle.

Lyhyitä luonnehdintoja joulun aikana luetuista kirjoista:

Irina Ratusinskaja: Harmaa on toivon väri. Luin tämän viimeksi teini-ikäisenä ja yhä vain se koskettaa. Tuntuu huimalta ajatella Suomessa elettyä 80-lukua Neuvostoliittoon verrattuna. Minun ollessani huoleton koululainen oli itänaapurissamme yhä mielipidevankeja, joista runoilemalla vangituksi joutunut Ratusinskaja oli yksi. Elävästi kuvaa kirja vangin elämää nälkälakkoineen ja mielivaltaisine kurinpitoineen. 

Leena Lehtolainen: Luonas en ollutkaan. Olihan sekametelisoppa, tämän olisi huoletta voinut jättää lukemattakin. Mielipuolinen juoni: nelikymppinen lääkeainetutkija katoaa uimareissulla ja oletetaan hukkuneeksi. Kaiken aikaa mies kuitenkin kuukkeloi jonkun lappalaisen piilopirtissä ja antaa vaimonsa ja lastensa hoitaa itsensä parhaan taitonsa mukaan. Avainasemassa ovat lääketutkijan ja hänen opettajavaimonsa päiväkirjat, joissa kumpikin sättii puolisoaan minkä ehtii. Luonas en ollutkaan tulee käsittääkseni juuri siitä: eletään arkea kuin ei mitään ja raivotaan päiväkirjalle toisesta osapuolesta. Onpa kypsää. Lisämaustetta soppaan tuo opettajavaimon päätös antaa pariskunnan tarina kirjailijan kerrottavaksi. Sitten opettajavaimon taiteilijaserkku ja kirjailija rakastuvat. Opettajavaimokin vähän ihastuu. On vähän biseksuaalisuuttakin ilmassa. Miksi tämänkin lainasin, sen kun tietäisi.

Eywind Johnson: Hänen armonsa aika. Vuonna 1974 kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajan romaani Kaarle Suuren ajasta. Kaarle Suuri on sivuosassa, keskeisiksi henkilöiksi nousevat langobardikansan edustajat Johannes Lupigis ja herttuan tytär Angilperta. Langobardien kukistettu kapinayritys  Kaarle Suurta vastaan vuonna 776 muokkaa kummankin elämän uuteen uskoon: Johannes Lupigis kokee niin vankeuden kuin kuninkaallisena sihteerinä elämisen edut ja Angilperta päätyy voittosaaliina aina linnanrouvaksi asti. Koko keskiajan maailma on kudottuna tähän romaaniin, mutta kovinkaan uskottavana en osannut pitää Johannes Lupigiksen kiintymystä tyttöön, jota hän ei oikeastaan edes tuntenut. Ja joka myöhemmässä elämässään muuttui nykykäsitysten mukaan mielipuoliseksi väkivallattareksi.