Miten ihmisten maailmankuvaan vaikutti lentolaitteiden keksiminen? Tai avaruuden valloitus? Ihminen ei koskaan enää katso maailmaa samoin silmin, kun on kerrankin nähnyt pellot allaan tilkkutäkkinä ja järvet pikku lätäkköinä. Saati nähtyään kuvan maapallosestamme avaruudesta käsin: kaunis sinivalkoinen pallo keskellä mustaa, tyhjää avaruutta. Kuinka yksin olemmekaan.

Tämä ajatus tuli mieleen katsellessani Tarkovskin Andrei Rublevia, sitä alkua, jossa alkeellisella kuumailmapallosysteemillä lentoon nouseva ihminen kokee pienen hetken ajan lintuperspektiivin.

Andrei Rublevia katsoo eri tavalla koettuaan omakohtaisesti ikonimaalauksen ihmeet.

Eilinen oli monessakin mielessä Ikonin Aikaa: tuo elokuva, jota katselin silmät ristissä, väsyneenä mutta kyvyttömänä nukkumaan ja sitten PuoLiskoisen tarjoama ihana yllätys ikonikalenterin muodossa. Hän poikkesi kotimatkallaan ostamassa sellaisen vuodelle 2009. Ihania, ihmeellisiä, suuria ikonin kuvia vuoden jokaiselle kuukaudelle. Oikein alkoi odottaa kevättä ja mahdollisuutta päästä taas uudelle ikonimaalauskurssille. Kalenteria katsoessamme alkoi taas tuntua siltä, että maalaamme varmasti vielä maailman kaikki ikonit. Niin paljon suunnitelmia tuntui molemmilla olevan.

Joskus jotkut nykyaikana tehdyt ikonit epäilyttävät minua. Ne ovat liian siistejä, liian sieviä – kauniita kuvia. Kauneudessa ei tietenkään ole mitään pahaa, päinvastoin, mutta jotkut näistä nykyikoneista tuntuvat kuuluvan enemmän järjen maailmaan kuin tunteen.