Häntähuomio

Olen tehnyt ötökkäämme koskevan huomion. Sillä ei oikeastaan voi sanoa olevan häntää, vaan hänty tai häntyliini. Häntä on vakavasti otettavan kuuloinen sana. Häntä kuuluu tanskandogin takaruumiiseen, leijonaan ja tiikeriin. Nupullamme on häntyliini. Muuksi ei tuota minun etusormeni paksuista pientä pätkää voi kutsua. Suloinen se on silti, niin kuin kaikki muukin Nupussa.

Eilen 

Eilinen baletti oli pienimuotoinen. Kokonaista kuusi ihmistä koolla – käytössä siksi vain yksi tanko. Flunssa ilmeisesti niittää satoaan. Pitkästä aikaa tuli niin kuuma, että jouduin kuoriutumaan säärystimistäni. Yleensä pidän ne päällä koko tunnin, kun olen palelevainen olento. Eilinen oli poikkeus. Emme edes ehtineet kaikkia sarjoja läpi, mutta ne tehdyt tehtiinkin kunnolla.