Margaret Atwood-kauteni on edennyt Poikkeustilaan asti. Huijaan nimittäin vähän: jätän suosiolla Orjattaresi väliin. Olen lukenut sen aiemmin, mutta vain kerran. En erityisemmin pitänyt siitä. Melkein kaikki scifiltä haiskahtava on minusta huonoa, annan sellaisen suosiolla olla.
Atwood osaa avata oven naisten ja tyttöjen maailmaan ja niihin asioihin, joista ei puhuta. Naisten ystävyydet ovat monimutkaisia, niissä on kitkeryyttä ja tuomitsevuutta suuren välittämisen rinnalla. Jotenkin ne kaikki silti mahtuvat samaan pakettiin. Naisten ystävyyksissä on myös sellaista syvyyttä, jota ei miesten parissa juuri tapaa. Miten minusta tuntuu, että miesten välinen ystävyys on tekemistä enemmän kuin kommunikaatiota? Yhdessä tehdään kaikenlaista, harvasanaisesti ja isommin stressaamatta. Miehet eivät leivo kakkuja kun ystävä tulee vierailulle – tarjoilu (jos sitä onkaan) on useimmiten korostetun karua ja yksinkertaista.
Naiset tapaavat toisiaan kahviloissa ja kodeissa ja puhuvat, puhuvat ja puhuvat. Miehet eivät tee niin. Mahtavatko miespuoliset ystävykset oikeasti tuntea toisiaan ollenkaan?
Minä olen luonteeltani määrittelijä, tahdon katsella ja pyöritellä asioita ja nimetä ne. Minulla on tietty näkemys ystävyydestä ja joskus sen olen tuonut myös julki. Ehkä se on itsevaltaisuutta, tämä halu antaa asioille nimet ja pitää niitä nimiä oikeampina kuin muiden antamat. Joskus olen sanonut, ettei miesten välillä ole ystävyyttä – ehkä se on rumasti ja väärin sanottu? Ehkä en ymmärrä erilaisuutta – olen oman naisenmaailmani vanki.
Ansku – 23:31, Lauantaina 25. Heinäkuuta 2009.:
Olen kanssasi osin samaa, osin eri mieltä. Oma miehenkörilääni on miehisistä harrastuksistaan (metsästys, kalastus, urheilu) huolimatta varsin rehellinen tunteistaan. Hän käy ystäviensä kanssa hyvinkin henkeviä keskusteluja; myönnettäköön kuitenkin, että usein juuri tuon miehekkään tekemisen ohella. Toisaalta, enemmistö hänen parhaista (siis miespuolisista) ystävistään ovat myös minulle niitä elämäni tärkeimpiä ihmisiä. Ehkä olemme olleet onnekkaita, ja saaneet ympärillemme ajattelevia sieluja, jotka eivät välitä sukupuolinormeista mitä tunteisiin ja puheisiin tulee.
Nyt kyllä alkoi kiinnostaa Margaret Atwoodin tuotanto. Täytynee vierailla taas kirjastossa!
Ninni – 22:43, Sunnuntaina 26. Heinäkuuta 2009.:
Niin, ehkä kyse onkin siitä, että jotkut miehet (ja jotkut naiset tietysti myös) ovat PIDÄTTYVÄISEMPIÄ kuin toiset. Kaikkia ei pääse niin lähelle.. jotkut taas avautuvat helpommin ja ilmaisevat tunteitaan..
Atwood on mahtava! Vaikea sanoa, mikä romaaneista olisi se ehdottomasti paras. Kolmen kärki (ei tässä järjestyksessä kuitenkaan) on mielestäni ”Rouva Oraakkeli”, ”Kissansilmä” ja ”Ryövärimorsian”. Tavallaan paras on ”Sokea surmaaja”, mutta se saa miinuspisteitä scifikatkelmiensa vuoksi – ovat sekä tylsiä että masentavia – ja siksi, että Alex Thomas on yksinkertaisesti niin vastenmielinen ihminen, ettei häneen uskoisi kenenkään naisen rakastuvan.