Viikonloppu oli sangen tyydyttävä: loikin baletissa, leivoin kermaliköörikakkua ja talonpojanleipiä, katsoin Minun Afrikkani. Niin, ja tietysti kävin kirjastossa PuoLiskoinen seuranani.

Minun Afrikkani–elokuva sai aikoinaan seitsemän oscaria. Eikä syyttä, se nimittäin on hyvä. Meryl Streepin ja Robert Redfordin läsnäolo auttaa, mutta oikeastaan (tosi) tarina on suurin syy elokuvan onnistuneisuuteen.

Karen Dinesen syntyi vauraaseen tanskalaisperheeseen vuonna 1885. Elokuvan kuvaamat tapahtumat käynnistyvät kuitenkin vasta hänen kihlauduttuaan paroni Bror von Blixen-Finecken kanssa vuonna 1912. Kaksi vuotta myöhemmin hän on jo Afrikassa ja naimisissa sulhasensa kanssa – pariskunta perustaa kahviplantaasin Nairobin lähelle.

Ystävyyssuhteesta alkanut avioliitto (Karenin todellinen rakkaus oli hänen miehensä veli) sai kestää paljon koettelemuksia. Vähäisin niistä ei ollut syfilis, joka pakotti Karen Blixenin palaamaan Tanskaan saamaan hoitoa. Syfilis vei häneltä mahdollisuuden saada lapsia. Suuri rakkaus ei tullut naisen luo hänen aviomiehensä hahmossa, vaan sen hän sai kokea tavattuaan englantilaisen metsästäjän Denys Finch Hattonin. 

Robert Redfordin ansiosta Denys Finch Hatton onnistuu vaikuttamaan romanttiselta hahmolta, vaikka tosiasiassa edustaa juuri sitä miestyyppiä, jota esimerkiksi minun on vaikea sulattaa. Englannin suurvalta-ajan ansiosta ympäri maailmaa purjehti joutomiehiä, jotka useimmiten omistautuivat lapsellisille puuhasteluille, kuten nyt vaikka suurten nisäkkäiden murhailulle urheilumielessä. Tietty taloudellinen perusturva ja yhteiskunnallinen asema – Finch Hattonkin oli Winchelsean jaarlin poika – esti näitä miehiä olemasta pelkästään seikkailijoita, mutta ei paljon puuttunut. Redfordin esittämä Finch Hatton on kuitenkin klassinen Kesytön Mies, jollaisen jokainen nainen toivoisi saavan itselleen – ainakin päiväunelmissa. Masaiden ihailussaan Finch Hatton on aikaansa edellä oleva kulttuurirelativisti, jonka ajatukset sopivat hyvin nykyaikaisen katsojan pirtaan. 

Karen miehineen elää avoimessa avioliitossa, kumpikaan ei kysele toisen menoista. Karenin aikaansa nähden harvinainen itsenäisyys löytää vastineen Finch Hattonin haluttomuudessa sitoutua ja elää perhe-elämää. Hetken aikaa kaikki on täydellistä. Kaksi vapaata sielua elää ja rakastaa kokonaisen eliniän edestä. Taustalla Kenian kauniit maisemat ja eläimistö tuovat eksoottista väriä. Vilahdukset brittiläisistä siirtomaaherroista rouvineen lähinnä huvittavat ja ahdistavat: ylimielisyyttä yhdistyneenä ahtaisiin mieliin, God save the King.

Elokuvassa rakastavaiset erottaa väistämättömyys: Karen ei tahdo elää vain muutamia lumottuja hetkiä rakastetun kanssa, vaan haluaa jotakin pysyvämpää. Finch Hatton ei voi sitä antaa – ristiriita rikkoo idyllin. Lopulta itselleen uskollinen Kesytön Mies kohtaa loppunsa arvolleen sopivassa lentokoneonnettomuudessa. Karen, kahvinviljelyn koettua vastoinkäymisiä lamavuosina, palaa Tanskaan koskaan enää vierailematta Afrikassa.

Meryl Streepin Karen Blixen on nainen, joka ei sovi aikakautensa kehyksiin. Hän on pörröpäinen, vapaa ja vahva. Ihmettelen silti amerikkalaista omituisuutta laittaa vierasmaalaiset henkilöhahmot puhumaan englantia merkillisillä korostuksilla. Karen Blixenin tanskalaisuutta oli ilmentävinään korostuksellinen mongerrus, jota ilman olisi kyllä voinut tulla toimeen. Tuskinpa monikaan olisi unohtanut Blixenin tanskalaisuutta, vaikkei sitä aksentilla olisi koko ajan muistutettu mieliin.