Tänään oli taas balettipäivä! Jostakin tuntemattomasta syystä päivän kaikki ryhmät kärsivät osanottajakadosta. Meidän porukkamme taisi olla se aktiivisin: peräti kuusi osallistujaa. Kun meitä näin vähän oli, niin riitti meille myös yksi ainoa tanko. Siinähän olimme, väänsimme ja käänsimme – ja saimme paljon henkilökohtaista huomiota opettajalta.

Menin balettiin leijuen – takana oli jo erittäin hyvät hetket kirjastoissa – mutta palasin sieltä vähän raskaammalla askelella. Lopputunnin kaksi hyppysarjaa vetävät ainakin minut melko piippuun, jos nyt ihan suoraan sanotaan.

Nyt onkin ihanaa viettää rauhallista lauantai-iltaa. Palestrinan jumalainen musiikki soi, luettavaa on niin paljon etten tiedä  mistä aloittaa. Ja kaiken muun hyvän lisäksi kirjastosta löytyi Marilyn-elokuva Sopeutumattomat ja Hitchcockin Takaikkuna. Kirjavuoresta mainittakoon Georg Simmelin Suurkaupunki ja moderni elämä: kirjoituksia vuosilta 1895-1917, Reijo Liimataisen Pimeys, varjo, saatana: pahuus Jumalassa ja ihmisessä. Kirkollisissa teemoissa jatketaan: lainasin myös Janne Kivivuoren kirjan Psykokirkko, joka tarjonnee selityksen sille, miksi papit kuulostavat joskus enemmän terapeuteilta kuin papeilta ja miksi psykologia termeineen hiipii pikku hiljaa uskonnon alueelle. 

Valmistautukaamme taidenautintoon

YleTeema tekee "kulttuuriteon" näyttämällä sen Tuntemattoman sotilaan version, jossa jatkosota kirjoitetaan uudestaan suomalaisten taisteluksi pesukoneita vastaan. Katsokoon ken haluaa. Minä olen katsomisen suhteen kahden vaiheilla. Kuten sanottu, edessä on rauhallinen ja nautinnollinen lauantai, enkä tiedä viitsisinkö sitä pilata. Tietysti koko hulluttelun voisi ottaa huumorin kannalta.  

Minulle Tuntematon sotilas ei sinänsä ole mikään pyhä ja koskematon, jota ei saisi sorkkia. En silti vain jaksa ymmärtää näitä tällaisia teatteritempauksia. Minusta ne ovat parhaimmillaan ikävystyttäviä, pahimmillaan yleisön halveksimista. Mikä oikeastaan on todellista luovuutta ja inspiraatiota ja mikä pelkästään erikoisuuden tavoittelua ja sensaation rakentelua? 

Jos olisin erehtynyt Kansallisteatteriin katsomaan mokomaa, niin ainakin olisin yrittänyt (turhaan, varmasti) saada lippurahat takaisin.