Nuppu Abigail on todellinen Ajan Valtias. Pieni valkoinen on imenyt tehokkaasti kaikki ylimääräiset tunnit itselleen leikin ja sylin tarpeineen. Etenkin sylissä viihdytään erittäin hyvin ja aletaan lämmittää ihmistä pienen, mutta tehokkaan patterin tavoin. Tänään oli pieni tahtojen taistelu, kun piti ensimmäistä kertaa kokeilla talutushihnaa pannan kanssa. Parikiloinen olisi mieluummin ilman mitään sellaisia rajoittimia, mutta tielle menon ehtona ne kuitenkin ovat.

Kaksi pelottavaa asiaa kotisusi on havainnut: imurin ja oman peilikuvansa. Jos imuri vain on päällä, niin sitä vältellään ja sen äänettömänäkin ollessa laitos kierretään kaukaa. Oma peilikuva irrottaa luojanluomasta pienen vinkaisun verran ihmetystä. 

Roskaa!

Pitäisi perustaa ihan uusi kirjaluokitus kirjastoihin, nimittäin turhat kirjat. Toinen vaihtoehto olisi ristiä lajityyppi reilusti roskaksi vaan. Luin jokin aika sitten Catherine Sandersonin Petite Anglaisen, joka kai edustaa maailmalla chick lit-kirjallisuutena tunnettua alalajia. Kyseessä on siis nuorehkoille naisille suunnattu tarina englannittaren kommelluksista Pariisissa.

Englannitar Catherine elää ranskalaista avoliittoa ja yhden lapsen äitiyttä. Arki on tappanut rakkauden huumat ja elämään tuo sisältöä blogi, jonka yhä useampi lukija ottaa omakseen. Blogi onkin varsinainen Paljastusten Paikka, jossa käydään läpi Catherinen tympääntyneisyys parisuhteen tilaan ja uusi ihastuminen.

Jos joku odottaa löytävänsä tästä kirjasta aitoranskalaista tunnelmaa ja elämänmenoa, niin turhaksi jää odotus. Jos joku toivoo löytävänsä kirjasta hauskuutta ja huumoria, niin se löytöretki voi päättyä tuloksettomasti. Lukija voi odottaa kokevansa turhautuneisuutta ja surua erään perheen tarinan päätyttyä ja minkä vuoksi? Ranskalaista paikallisväriä oli mielestäni mukana kovin vähän. Pikkuruisilla muutoksilla tarinan olisi voinut sijoittaa Helsinkiin, Lontooseen tai Berliiniin.

Kansi oli kuitenkin herkullisen ja houkuttelevan värinen.