Avainsana: tuokiokuvia

by Ninni

Pian on taas aika valita

PuoLiskoinen laittaa puutarhaverkkoa parvekken kaiteisiin tehdäkseen siitä koiraturvallisen. On ilta, oikeastaan varhainen yö, ja yhtäkkiä mies lopettaa puuhansa: tulee liian pimeää sellaiselle työlle. On elokuu.

Seuraavana päivänä työ voi jatkua täydessä helteessä, mutta illat ovat pimeitä ja aamuissa on pisara syksyistä raikkautta. Lentomuurahaiset yrittävät vallata kotimme – siinäkin yksi jo perinteeksi muodostunut elokuinen tungettelu.

Minä luen Hanif Kureishin romaania Olisi vähän kerrottavaa, ja odotan hiusten kasvamista. Sitä odotellessa voi viihtyä pitkiäkin aikoja kansalaisopistojen kotisivuilla: pian on taas aika valita syksyä sulostuttavia harrastuksia.

Ikävystymisvaroitus!

Katselin Claes Olssonin ohjaaman elokuvan Colorado Avenue. Jo oli tylsä! Tapahtumat hyppelivät ajassa edestakaisin, elokuvan nykyhetkestä menneisyyteen ja takaisin, ihmiset vanhenivat salamannopeasti ja katsojaparka oli koko elämyksen ajan hämmennyksen tilassa. Näyttelijät olivat samoja kuin joka ainoassa suomalaisessa elokuvassa.  

 

by Ninni

Neljältä aamuyöllä

Minä herään neljältä aamuyöllä. Jaloissa tuntuu suloinen lämpö: Niisku on käpertynyt polvitaipeisiin ja tuhisee uniaan. Pitää nousta ylös varovasti, ettei koiratyttö häiriintyisi. Se ei kuitenkaan piittaa tekemisistäni, vaan huokaisee ja jatkaa uniaan.

En laita valoja, vaan hiivin pimeässä keittiöön ja kaadan itselleni lasin kivennäisvettä. Muistelen näkemääni unta. Katselen ulos hämärään aamuun, jossa vain linnut ovat itseni lisäksi hereillä, ja juon lasilliseni.

Sänkyyn palattua lämpenevät jalat taas nopeasti.

Jeesuksesta

Luin Jonas Gardellin kirjan Jeesuksesta. Gardell ei ole ensi kertaa henkisten asioiden äärellä, ennen Jeesuksesta-kirjaa hän kirjoitti Jumalasta. Ehkä seuraavaksi saamme tutustua Pyhään Henkeen?

Gardell tuo esiin ristiriidan meidän kulttuurimme, kirkkojemme ja taiteemme luoman Jeesus-kuvan ja todellisen Jeesuksen välillä. Paikoitellen pohdinta sivuaa arkoja ja vaikeita asioita. Piittasiko historiallinen Jeesus oikeastaan muista kuin israelilaisista? Mikä Jeesuksen status oli hänen oman aikansa yhteiskunnassa – mahdollisesti avioton lapsi, hyvin köyhä, syrjäytynyt? Entäpä kristinuskon luojat ja sen julistajat, Paavali etunenässä – heidän kiinnostuksensa Jeesus-ihmisen maanpäälliseen elämään oli sittenkin aika vähäistä ja pääpaino ylösnousseen Kristuksen julistamisella ja tuntemisella.

Historiallisesta Jeesuksesta tiedetään niin vähän, että on suuri kiusaus käyttää sitä lupalappuna oman toivekuvan luomiselle. Yksityisajattelija voi irtisanoa itsensä Paavalista ja keskittyä pelkkään Jeesukseen, koska se on helppoa. On paljon asioita, joista Jeesus ei sanonut mitään, mutta Paavali sanoi sitä enemmän. Paras tapa viedä uskottavuus ja paino näiltä itsen kannalta hankalilta sanomisilta on tietysti kyseenalaistaa koko Paavalin Jeesus-kuva.     

by Ninni

Keskiviikko

Yliopiston Apteekissa on jonoa. Vuoronumerolappu näyttää minua ennen olevan viisitoista muuta lääkkeentarvitsijaa. Istun alas ja teen sen hyvällä omallatunnolla: läsnä ei ole ketään seisovaa vanhusta, joka tarvitsisi paikkani.

Romaninainen istuu asiakaspalveltavana ja farmaseutti naputtelee tietokonettaan. Naisen pitkä musta samettihame on niin runsas, ettei se mahdu näpsäkkään asiakastuoliin, vaan valuu yli lattialle pieneksi samettilammikoksi. Mietin muuttuvien muotien konkreettista vaikutusta ympäristöömme: naisten nykyinen pukeutuminen housuineen ja maltillisine hameineen on luonut pienten tuolien kansoittaman ympäristön niin kahviloissa kuin apteekeissakin. Jos romaninaisen käyttämä puku edustaisi pukeutumisen valtavirtaa, niin silloin ympäristön huonekaluineen pitäisi olla toista maata. Ehkä näkisimme silloin majesteettisia, korkein istuinosin varustettuja valtaistuimia, koristeellista kuviointia sopimaan uhkeasti koristettuihin vaatteisiin?

Apteekin jono vetää nopeasti, mutta viivytteleviä asiakkaita vilkaistaan silti tuimasti odottavien taholta. Farmaseutit eivät huokaa asiakkaiden välillä, vaan palvelevat kuin liukuhihnalla. Minulle sattuu sellainen, jonka tukka on vielä pörröisempi kuin omani.

by Ninni

Ratas on nyt alkanut pyöriä..

Ikonimaalauskurssimme alkaa ensi viikolla ja tiettyä valmistautumisen tunnelmaa on jo ilmassa. PuoLiskoinen on yllyttänyt minua soittamaan kurssin vetäjälle ikonipohjista – taidamme tarvita hiukan suuremmat pohjat kuin edellisellä kurssilla ja siitä kai olisi hyvä ilmoitella etukäteen. PuoLiskoinen on myös ihmetellyt sitä, ettemme ole vielä saaneet laskua kurssista. Ettei vain olisi hukkunut postissa?

Minunkin sisälläni ratas on nyt alkanut pyöriä. Aion ostaa vihkon, johon alan tehdä ikonimaalausaiheisia muistiinpanoja. Kurssilla asiat tietysti pysyvät mielessä, mutta jakson päättyessä pää tyhjenee kuin puhkaistu ilmapallo. Ei ole mukavaa aina aloittaa uudestaan tiedollisesta nollapisteestä.

PuoLiskoinen ehdotti myös sankirin sekoittamista täällä kotona valmiiksi, ettei tarvitse kurssilla alkaa siihen aikaa käyttää. Siitä seoksesta syntyy kasvojen väri.

Olen silmäillyt pappismunkki Arsenin teosta Ikonikirja: historiaa, teologiaa ja tekniikkaa ja helpotuksekseni huomaan sen olevan aika käytännönläheinen opas, jonka avulla voi myös verestää muistiaan ihan näissä konkreettisimmissakin kysymyksissä.

Ikonimaalauksen lisäksi myös kaikki muu visuaalinen on alkanut taas kiehtoa. Tahtoisin oppia ottamaan kunnollisia valokuvia, mutta se vaatii aikaa. Kysyy myös kärsivällisyyttä oppia tuntemaan kameran ominaisuudet ja mitä sillä oikeasti voi tehdä. Haluaisin kuvata ihmisiä – ihmiset kiinnostavat minua. Kadulla nähty kiireinen ihminen, tärkeänä kuin muurahainen. Tai sitten alakuloinen ihminen, silmissään katse kuin surullisella eläimellä.  

Tänään..

Sireenit pihallamme ovat vaaleanvioletissa kukassaan. Tuuli riepoo vaahteraa, sen lehdet kiiltävät sadevedestä. Olohuoneessa palaa tuoksukynttilä ja Sibelius soi CD-soittimesta.

Kävin kaupassa: siellä hapan nainen valitsi sipuleita kasvoillaan sellainen ilme, ettei mikään oikein kelpaisi. Mutta kun on pakko ostaa, muutakaan ei voi!

Lainasin kirjastosta Robert Servicen kirjan Lenin ja nyt huomaan sen olevan kirjahyllyssäni kulmittain Montefioren Stalinin kanssa. Stalin on pitkällään ja Lenin pystyssä: muodostuu 90 asteen kulma. Sen kulman sisälle mahtuu kokonaisten kansakuntien kärsimys.