Viime aikoina olen vastaanottanut kummallisia tekstiviestejä. Niiden pääsisältö on kutsu poliittiseen toimintaan: Kokkolan seudulla vaikuttava sosialidemokraattien joukko haluaa "minut" mukaan jakamaan vaalimateriaalia tai muuten vaan auttamaan puoluetta voittoon. Tyydyin pelkästään ihmettelemään näitä viestejä saatuani niitä muutaman, mutta tänään laitoin sitten oikaisua lähettäjälle. Kaikkea hyvää vain vaalityölle, mutta minua ei niissä toimissa tulla näkemään.

Piti oikein varmistaa Kokkolan tarkka sijainti PuoLiskoiselta, jota käytän heti saatavilla olevana karttakirjana. Ihan eri puolella Suomea se on kuin tämä kotikultamme.

Muistan kerran aikaisemmin saaneeni huvittavan tekstiviestin joltakin nuorelta mieheltä, joka kyseli ystäväänsä oluelle lähtemään. Ensimmäinen viesti oli kutsu, ja kun en reagoinut niin hetken päästä tuli patistus: "Mennäänkö sinne kaljalle vai ei". Olisi varmaan pitänyt tarttua tilaisuuteen. Olisi voinut poika kokea elämänsä yllätyksen, kun minä ilmestynkin paikalle kaljoittelukaverin sijasta. Minä, joka en olutta juo ja joka varmasti jonkun 20-vuotiaan silmissä olen varsinainen muinaismuumio.

On outoa saada jollekin toiselle tarkoitettu viesti. Joku etsii seuraani, mutta ei kuitenkaan etsi. Jos tietäisivät numeroni kuuluvan minulle, niin eivät lähestyisi. Lähestyvät numeron vuoksi, väärän sellaisen – kaksi viimeistä on esimerkiksi voinut vaihtaa paikkaa. Kirjoita 43 viimeiseksi ja saat kiinni minut, kirjoita 34 ja se onkin joku muu. Kukahan se Kokkolan suunnan demari mahtaa olla, jolle minun viestini olivat tarkoitettuja? Kenties hän on juuri se 34-ihminen. Varmaan todellinen tarmonpesä ihmiseksi, aktiivinen ja sitoutunut puolueensa tavoitteisiin. Ehkä sellainen ihminen, joka uskoo jonkun tietyn ehdokkaan olevan valtavan paljon parempi kuin muut, sellainen maailmaa parantava ehdokas. Voisinpa itse uskoa samoin. En ole vieläkään omaa äänestyspäätöstäni tehnyt – uhkaa tulla vaikea valinta. 

Pako 1700-luvulle

Olen tänään nautiskellut ruhtinas Potemkinin seurasta. Mistäköhän johtuu, että entisajan ihmiset vaikuttivat niin paljon yksilöllisemmiltä ja persoonallisemmilta kuin monet omat aikalaiset? Kenties televisio on tehnyt meistä kaikista niin samanlaisia, mene ja tiedä. Missä piileskelevät Persoonallisuudet? 

Eräs sukulaiseni kuvaili kerran kolmatta klaaniimme kuuluvaa sanoilla "hän elää menneisyydessä". Mahdanko itse olla samaa maata? Historiallisista henkilöistä lukeminen muuttaa aika- ja ihmiskäsitystä. Esimerkiksi Potemkin: Katariina Suuren suosikki ja vallan jakaja, silti hänelläkin vain se oma pieni hetkensä, kahden vuosiluvun väliin sisältyvä elämänaika. Takana loppumaton menneisyys, edessä päättymätön tulevaisuus, keskellä ihmisen elämä sittenkin niin lyhyenä.