Avainsana: autoilu

by Ninni

Ajan rajallisuudesta

En varmasti ole ainoa, jonka tietokone ei pidä kuumasta säästä. Ruudun alareunassa oleva prosessorin lämpömittari alkaa huidella huimissa lukemissa hyvin lyhyen käytön jälkeen. Aluksi lämpötila on maltilliset 45 astetta ja sitten se hyppää rajusti kymmenen astetta ylemmäs. Jos ei seuraa lämpötilan kehitystä voi kone pahimmassa tapauksessa jumittua tai sulkea itse itsensä liiasta kuumuudesta kylliksi saaneena. Ehdoton, mutta vähemmän hienovarainen tapa ilmoittaa, että nyt riittää kiitos.

Ajan rajallisuus pakottaa priorisoimaan. Mitä oikeasti tahdon nähdä internetin ihmemaassa? Mistä voin tinkiä ja mitä voin lykätä tuonnemmaksi? Tulevat mieleen ne kerrat, kun olen mielenkiinnon vuoksi rajoittanut jokaisen päiväkirjamerkinnän vaikkapa viiteen lauseeseen. Se tiivistää päivän ja karsii rönsyt pois. Sellainen on mukava kokeilu, mutta juuri ne rönsyt ovat muistamisen kannalta valtavan tärkeitä. Joskus kymmenien vuosien kuluttua merkintöjä lukiessani tahdon oikeasti tietää myös yksityiskohdat.

Sähköpostin lukemisesta ei voi lipsua. Siinä nimittäin voi olla jotain oikeasti tärkeää, jopa ratkaisevaa. Vaikka eipä silti, kyllä tavallinen postikin on viime aikoina tuonut mielenkiintoisia kirjeitä: poliisilaitos lähestyi minua. Kehtasivat huomauttaa minun ajaneen Raisiossa 58 kilometrin tuntinopeudella viidenkympin alueella. Kamera (vauhtipömpeli) oli tallentanut Rikokseni. Taas murskaantui yksi harhaluulo: kuvittelin nimittäin nopeusrajoitusten suhteen vallitsevan sellaisen sanattoman sopimuksen niiden joustavuudesta. Uskoin kuudenkympin alueella voivan ajaa ihan hyvin 70 kilometriä tunnissa ilman sen suurempia seuraamuksia. Kai nuo rajoitukset ovat sittenkin olevinaan absoluuttisia ja voin unohtaa sen mielikuvissa hellimäni sanattoman sopimuksen.

”Ole iloinen, etteivät liittäneet laskua mukaan”, totesi aina pragmaattinen PuoLiskoinen minun päivitellessäni muistutusta.

by Ninni

Tummansininen

Auton jatkuva vaihtaminen toiseen on yksi niistä käsittämättömistä ilmiöistä, jotka eivät koskaan lakkaa kummastuttamasta minua. Kenen mielestä on mukavaa tutustua uuden ajopelin "ominaisuuksiin" ja opetella tuntemaan sen niksit? Minä luotan mieluummin tuttuun ja turvalliseen. Auton toimintojen opetteleminen on ikävystyttävää ja epämiellyttävää. Omaa autonkaista ei voita mikään, sen kanssa tietää missä mennään ja miten mikäkin toimii.  

Perjantaina jouduin koettelemukseen – piti ajaa PuoLiskoisen Tummansinisellä. Päivään kuului kaksi ajoa Turkuun ja takaisin. Illan koittaessa olo oli kuin olisin vanhentunut kymmenen vuotta muutaman tunnin aikana. Ajan toista autoamme niin harvoin, että jokainen kerta sen kanssa on kuin ensimmäinen.

Kerran onnistuin ajamaan Tummansinisellä kotoa Turkuun pelkät parkkivalot päällä. Silloin oli vielä pimeä, keskitalvi, ja ihmettelin miksi en näe edessä olevaa tieosuutta juuri lainkaan. Tummansinisessä ja omassani valot laitetaan nimittäin päälle eri tavalla, enkä silloin hallinnut systeemiä.

Nykyisin hallitsen valotilanteen, mutta tietysti olin unohtanut miten auton penkkiä siirretään eteenpäin. Jouduin siis ajamaan koko päivän PuoLiskoisen – joka on kohtuullisen pitkä mies – mittoihin sovitetulla penkin ja polkimien etäisyydellä. Ei kovinkaan miellyttävää. Sain oikein venytellä käsiäni ylettyäkseni ohjauspyörään! Mahtoipa näyttää erikoiselta muiden tiellä liikkujien silmään. 

Taustapeilin osasin säätää itse, mutta sivupeilejä en. Jouduin kurkkimaan kaula pitkänä sivuikkunoista nähdäkseni jotain – ei kovinkaan toimiva konsti ruuhka-aikana. Ohituksissa ainakin hirvitti hiukan. Lämmityssysteemiä en myöskään tunne kovin hyvin ja sainkin näppäilyjeni seurauksena auton muuttumaan jääkaapista varsinaiseksi saunaksi. Poskilla palava puna johtui osittain hermostumisesta ja osittain lämpötilasta. Illalla olevaan sosiaaliseen tapahtumaan saavuin siis kostein otsin ja silmissä pakokauhuinen katse. Onneksi PuoLiskoinen ajoi meidät kotiin yön koittaessa. 

Tummansininen luo harmaata – nimittäin hiuksiin! Täytyisi varmaan katsoa joko ruskeat kutrini ovat alkaneet lykätä harmaata sekaan. Muutama ajokoettelemus lisää ja saan varmaankin alkaa suosiolla värjätä hiuksiani.  

by Ninni

Huomioita, havaintoja

Haluaisin elää samanlaisessa talossa kuin herra Hulot elokuvassa Enoni on toista maata. Juuri sellaisessa vanhanaikaisessa, vähän mielipuolisessa rakennuksessa, jossa on Elämää isolla E:llä.

Miksi vauhtipömpelit (siis nämä ajonopeutta vakoilevat, hirvittävän rumat harmaat potentiaaliset kamerankätköt teiden varsilla) ovat kuudenkympin nopeusrajoitusten kohdalla aina valvovalla silmällä varustettuja? Kahdeksankympin nopeusrajoituksella suurin osa niistä hökötyksistä on kamerattomia, pelkkiä tienvarren autoilijanpelättejä. Mutta annas olla, kun ajat jonkun kunnanvaltuuston mielivaltaisilla perusteilla määrittelemälle kuudenkympin alueelle! Jo riittää kameroita, jo riittää valvontaa. Näin ainakin Kustavintien varrella.  

Tietysti tarkoitus on saalistaa sakkoja. Lisää vatsantäytettä valtiolle. Monet noista kuudenkympin rajoituksista ovat sellaisia, että kiusaus rikkomukseen on melkein ylivoimainen.  

Ostin apteekista kolme rasiaa salmiakkia. Myyjä kertoi minulle sen verenpainetta nostavan vaikutuksen kestävän pari, kolme viikkoakin. Jos haluaa hyvän omatunnon, niin verenpainetta ei kannata mittauttaa heti salmiakkimässäjäisten jälkeen. Kannattaa odottaa muutama viikko ja sitten mennä hyveellisenä mittaukseen.

by Ninni

Kaikki ajosuunnat ovat sallittuja?

Olen viime aikoina ajanut niin, että takaisin autokoulun penkille kuuluisin. Perjantaina olin kampaajalla ja sillä reissulla tuli uhmattua kielletty ajosuunta-merkkiä. Se oli jokseenkin hämmentävä tilanne. Ihmettelin vain miksei liikenne etene ja miksi vastapäätä olevasta pakettiautosta vilkutellaan minulle valoja. Kunnes koin ahaa-elämyksen ja huomasin sen riivatun liikennemerkin. Ikävä kyllä jouduin peruuttamaan aika pitkän matkan, pakettiauto ajoi minun peruuttajan edessä ja näin ihmisten nauravan.

Samana päivänä onnistuin lisäksi parkkeeraamaan autoni varatulle paikalle. En käsittänyt sitä varatuksi parkatessani, vaan oivallus tuli vasta myöhemmässä vaiheessa. En enää viitsinyt alkaa sitä siirtää, vaan hoidin asiani mahdollisimman nopeasti ja hain sitten luimistellen autoni pois.

Parkkeeraamisasiat ovat vaikeita. Kerran sain parkkisakon, jonka mukaan olin muka parkkeerannut puistoalueelle. Se tekisi vieläkin mieleni kiistää, koska alueessa ei ollut mitään puistomaista näöltään. Kaupunki oli sen kuitenkin sellaiseksi määritellyt, joten sakot sain. Kyllä PuoLiskoisenkin kulmakarvat kohosivat, kun näki sen "puistoalue"-kohdan.