..  kauas maan reunan yli Siivouksen syövereihin. Siivotessa on aikaa ajatella.

Me kannamme mennyttä itsessämme. Joskus on vaikea uskoa olevansa se sama tyttö, joka kirjoitti ala-asteella aineita lepakoista ja joka halusi aikuisena töihin sirkukseen. Muutaman vuoden vartuttuaan lepakoista lumoutunut oli täysiverinen hevoshullu, joka käytti ylimääräiset rahat sukiin ja kaviokoukkuihin. 

Saanko enää otetta 15-vuotiaasta itsestäni tulemassa koulusta kotiin, nappaamassa salavihkaa tupakan tai kaksi äidin askista ja polttelemassa niitä ennen läksyjen tekoa?  

Mennyt kantaa meitä. Elämä tuntuu rauhalliselta verrattuna teini-iän myllerryksiin. Omaa itseään ei tarvitse enää etsiä, itse on tässä ja nyt. En enää kysy mitä tulen tekemään elämälläni, koska olen tehnyt jo (ja toki tulen tekemään vielä enemmänkin, mutta sitä ei vain mieti niin paljon – päivä kerrallaan!). En tahtoisi olla 18, minusta on mukavampaa olla (pian) 36. Abivuosi ja se tuskallinen oivallus, että elämä saa meidät kaikki kiinni ennemmin tai myöhemmin. Ravaamista allergiatesteissä, ratsastustunteja, jazztanssitunteja, kirjoitusten odotusta pelko puserossa. L'air du Temps. Kuka sen kaiken haluaisi takaisin? 

Siniset enkelit vaihtuivat gintoniceihin ja kuivaan valkoviiniin, yökerhot pohdiskeleviin illanviettoihin muutaman harvan, hyvän ystävän kanssa. Silti joskus, joinakin päivinä, peilistä katsoo 10-vuotias kuin sanoakseen, että täällä ollaan vielä..