Teimme pikavisiitin Itä-Suomeen. Auto osoittautui sisältäpäin paljon suuremmaksi kuin mitä ulkoa katsoen voisi kuvitellakaan: PuoLiskoinen sai sinne mahtumaan varsinaisen tavaravuoren! Olen varma, että itse en saisi puoliakaan siitä määrästä mahtumaan autoon. Minä en ole mikään pakkaajaihme.

Automatkan teki siedettäväksi Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Klassikosta nautiskeltiin äänikirjan muodossa. Kiven kieli on arkaaista ja lumoavaa. Minun on vaikea käsittää ihmisiä, jotka eivät ole edes avanneet yhtään Kiven teosta. Kuinka joku voi jättää tutustumatta kansalliskirjailijaan? Eikö tule mieleen, että tuon statuksen saavuttaakseen ihmisen on oikeasti pitänyt kirjoittaa jotakin monia sukupolvia koskettavaa ja merkityksellistä? Vaan mitäpä tästä, nykyisinhän ihmisten keskittymiskyky riittää vain noin kolmen minuutin ajaksi, sen verranhan kestää kai musiikkivideo.

Kirjastosta poimittua

Olen viime aikoina tehnyt loistavia löytöjä kirjastoista. Viimeisin niistä oli ”naisten romaani”, Anne Tylerin Avioliiton lyhyt oppimäärä. Nimesin Tylerin teoksen naisten romaaniksi, koska se käsittelee perinteisesti naisia kiinnostavia asioita: avioliittoa, vaikeuksia ihmissuhteissa, perhe-elämää. Tylerin romaanin Pauline ja Michael ovat toinen toistensa vankeja avioliitossa, jonka loi sota-ajan sattumanvaraisuus. Kahden hyvin eriluonteisen ihmisen liitto repii siihen osallisia, mutta myös perheen lapsia, joista vanhin karkaa kotoaan 17-vuotiaana ja viipyy omilla teillään vuosikymmenten ajan.

Toinen mainio lukuromaani oli Jhumpa Lahirin Kaima. Lahiri kirjoittaa muukalaisuudesta ja kodittomuudesta: hänen kynänsä kuvaa herkästi ja myötätuntoisesti ensimmäisen ja toisen polven siirtolaisia Amerikassa. Intialaisen yhteiskunnan arvot ja tavat poikkeavat amerikkalaisista. Siirtolainen jää monesti puoleenväliin, roikkumaan vanhan maan ja uuden väliin. Intiasta lähteneen kohtalo on olla vieras sekä vanhassa että uudessa kodissaan.