Orvokki Aution kirjoista tein loikan oikeilla seitsemän peninkulman saappailla aina Amerikkaan asti: Don DeLillo-kausi on alkanut hyvin. Luin Esittäjän ja Putoavan miehen ja nyt on menossa Alamaailma. Putoava mies oli fantastinen, ajatuksia herättävä ja syvällinen kertomus syyskuun 11. päivän tapahtumista ja siitä, kuinka ne vaikuttivat ihmisten elämään.

Kaksoistornien tragediaan on sen tapahtumisesta asti pyritty etsimään vastauksia. Kuka, mitä, ja miksi? Fiktion keinoin voi ehkä sanoa jotain merkityksellisempää ihmisten järkytyksestä ja ymmällään olosta. Ehkä tuollaiset tapahtumat ovat siinä suhteessa sukua fiktiolle, että ulkopuolinen voi niistä saada tuhansia eri vaikutelmia, muttei yhtään absoluuttista totuutta. Tiesivätkö konekaapparit itsekään mitä oikeasti olivat tekemässä? Tietääkö kukaan koskaan? Mikään tekomme ei ole irrallinen, kaikki on sidoksissa lukemattomin tavoin erilaisiin meille asetettuihin odotuksiin ja käytösmalleihin. Kun päätämme, niin päätämmekö me yksin vai päättääkö kanssamme luvuton joukko muita, eläviä ja kuolleita? -Kunhan tässä vain heittelen ajatuksia ilmaan!

Alamaailma on nautittavaa luettavaa sekin, kunhan vain jaksoi taistella itsensä läpi alun puuduttavan baseball-kuvauksen. Penkkiurheiluinnostus on minulle missä tahansa kulttuurisessa kontekstissa hyvin vierasta, en jaksa ymmärtää jääkiekkohulluja tai pesäpallofaneja, mutta vielä vaikeammaksi sen ymmärtäminen menee kun kyse on itselle täysin vieraasta pelistä.

N-koirat, nuo suuret humoristit

Viime perjantaina N-koirat joutuivat olemaan muutaman tunnin omassa seurassaan, meillä kun oli ikonimaalausta. Kotiin tultuamme huomasimme koirien purkaneen raivoaan vasta saapuneeseen puhelinluetteloon. Niiden mielestä se kelpasi hyvin ilman kanttakin. Kansi oli tuhansina silpukkeina pitkin kotia. Myös siskoltani Amsterdamista saapunut kortti oli kohdannut koirien vihan – puolet oli tuhottu terävillä ja toimeliailla pikku hampailla.