Halloween – tai kyökkiengelskalla Hälöwiin – on todellakin rantautunut Suomeen. Kauppiaat tienaavat. Juhla sellaisenaan on meille vieras, muinaisina aikoina meillä vietettiin kekriä. Se ei enää kelpaa: ehkä siitä olisi vaikeampi netota rahallisesti? Hälöwiin on helppo, sen rekvisiitta on jo tuttua kaikista kauhuelokuvista ja televisiosarjoista. Tuodaan vain se sama muovimuodossa Suomeen ja asia on sillä selvä.

Monissa muuten rakastamissani leivontablogeissakin näkyy ajankontainen aihe. Hautausmaakakkuja, vainajien kädet kurkottelemassa hautapaasien alta. Katkottuja sormia – joskus hyvinkin aidon näköisiä. Vainajiksi, noidiksi ja piruiksi pukeutuneita lapsia.

Tällaiset vanhoilliset ilonpilaajat kuten minä eivät tällaisista näyistä innostu. Enkä sitäkään tiedä pystyisinkö itse edes maistamaan kalmakakkua. Ihastelen kyllä taitavaa toteutusta, teema vain ei miellytä. Se tekee sairaaksi ja vatsaa vääntää. 

Mitä vanhemmaksi käyn, niin sen kieroutuneemmalta tuntuu ajatus vainajilla pelottelusta. Yhä useampaa rakasta ihmistä on jo Nurmi-Tuomas kutsunut – ajatus näistä ihmisistä kauhuelokuvan hirviöinä on samaan aikaan absurdi ja surullinen.

Mistä johtuu noitien ja paholaisten esiinmarssi? Hälöwiinin lisäksi pääsiäisen virpomaperinnekin on jo pitänyt näillä kansoittaa. Kulttuurintutkija minussa tietää syyn: maallistuminen, perinteiden sekoittuminen, kristillisten pyhien huono tuntemus jälkikristillisessä todellisuudessa etc. Ihminen minussa suree.