Vaihdoin balettiryhmää eilen. Se osoittautui melkoiseksi päätökseksi. Uudessa ryhmässä on paljon vähemmän harrastajia kuin vanhassa: tarkoittaa kaikkien virheiden (ja niitä riittää) näkymistä kuin suurennuslasin alla ainakin. Lisäksi meillä vaihtuivat sarjat ja uusien kanssa ensimmäinen kerta on aina enemmän tai vähemmän vaikeaa.

Lihasmuistini on kuitenkin pitkä, se on kai sellainen kuuluisa norsunmuisti. Teimme joskus paljon frappe-sarjoja nilkka fleksattuna ja se on jäänyt jonnekin syvälle muistin uumeniin. Oli vaikeaa muitaa, että nyt ne tehdään nilkka ojennettuna. Jalka pyrki kuin väkisin fleksaamaan, sillä oli oma tahto. Kuinka erikoinen otus onkaan ihminen! Päämme muistaa, se on selviö, mutta muisti asuu monissa paikoissa ja ottaa niin monenlaisia eri muotoja. Lihasten muistaminen on erilaista kuin muistaa joku luettu teksti tai puhuttu puhe. Siinä on jotain alkukantaisempaa.  

Kirjastosta kalastettua

Kävimme eilen sekä oman kunnan kirjastossa että Raision kirjastossa. Sain vihdoinkin joskus alkusyksystä varaamani kirjan, Richard Powersin Muistin kaiku-romaanin. Powers teki minuun vaikutuksen kirjallaan Laulut joita lauloimme ja siksi odotankin innolla tutustumista tähän toiseen tiiliskiveen. Laulut käsitteli muukalaisuutta, identiteettiä, kuulumisen ongelmaa ja ajan olemusta. Muistin kaiun pitäisi kansilehden mukaan kartoittaa ”ihmismielen mysteereitä jännitysromaanin otteella”. Ilmeisesti tavoite saavutettiin, koska Powers palkittiin yrityksestään National Book Awardilla.

Lainasin myös Paavo Rintalan Pojat. En oikeastaan tiedä miksi, se oli sellainen käden liike kirjahyllyssä. Yritin löytää Alexander Trocchin romaania Nuori Adam, mutta tietysti se oli lainassa. Piti siis varata sekin. Katsoin sen elokuvana jokin aika sitten ja se oli mieleenpainuva tarina nuoruuden hulluuksista. Ensin vieroin sitä ylitsevuotavan runsaiden seksikohtausten vuoksi (niin tyypillisiä tälle ajalle), mutta se tunne meni ohi. Sitähän päähenkilön edustama elämänvaihe kuitenkin oli, kuohuvien viettien aikaa, viettielämää. Jos haluaisi katsoa elokuvan sydänvaivoista ja kultaisesta nuoruudesta 1930-luvulla, niin ei pidä tarttua teokseen, joka jo nimensä puolesta kuvaa tuon kaiken vastakohtaa, eli nuoruutta.

PuoLiskoinen yritti murskata minut kirjaston hyllyjen väliin. Joskus hänestä on mukavaa kuulla päästämäni inahduksia ja vingahduksia, kun oikein tiukoille menee. Kun hän tuli noutamaan minua baletista, niin jo oli autonsa täynnä ostoksia.