Viikko on lopuillaan. Niin ovat pohkeenikin – niissä tuntuu kipakkana muisto eilisestä balettitunnista, syksyn ensimmäisestä. Olen tottunut siihen, että syksyn ensimmäinen tunti on helponlainen ja siksi eilinen tulikin yllätyksenä. Yllättävän raskaita sarjoja oli tarjolla. Opettaja sanoi olevansa ihan tyytyväinen, jos ylipäätään pysyisimme pystyssä nyt ensimmäisellä tunnilla. Sille oli helppoa nauraa tunnin alussa, mutta loppua kohti alkoi kaatuminenkin vaikuttaa mahdollisuudelta. Onneksi niin ei käynyt!

Nyt pitäisi ensi viikolla muistaa hokea hyppysarjassa käytettyjä asentoja: 6., 1., 2. (parallel), 2. Ja sama toisinpäin. Niin etten sekoile seuraavalla kerralla! Ehkä loikin sarjaa täällä kotona ihan harjoituksen vuoksi.

Enkeleitä ja idiootteja

Kävimme eilen kirjastossakin. Lainasin Marjo Heiskasen (esikois)romaanin Idiootin valinta. Vaikuttaa mielenkiintoiselta äiti-poika -suhteen kuvaukselta. Kirjan poika, 14-vuotias koululainen, muuten kirjoittaa blogia. Osa romaanista koostuu siis blogipostauksista ja postauksiin tulleista kommenteista. Tähän asti lukukokemus on ollut oikein viihdyttävä ja viehättäväkin.

Lainasimme myös ikonikirjoja. PuoLiskoinen teki löydön tarttumalla Robert de Caluwen teokseen Enkelit ikonografiassa. Nimestä voi päätellä kirjasta olevan hyötyä etenkin minulle, jos suojelusenkeli-ideani toteutuu ikonimaalauskurssin alkaessa.

Luen samaan aikaan uudemman kerran Sofi Oksasen Puhdistusta. Mietin parittajia ja ihmiskauppiaita: joko heidän täytyy olla typeriä, tai sitten tavattoman rohkeita (kumpikaan vaihtoehto ei toki sulje toista pois) harrastaessaan puuhiaan. Itse olisin hyvin varovainen herättämään sellaista vihaa ihmisissä. Eihän tuollainen hämärämies voi koskaan edes selkäänsä kääntää turvallisin mielin. Vihollisia on niin paljon – liikaa – ja liian lähellä.

Minä puolaan

PuoLiskoinen pyysi minua puolaamaan ompelukoneella ja suostuin epäröinnin jälkeen. Ei olisi pitänyt. Puolasin nimittäin paitsi puolan, myös sen juuren täyteen lankaa. Ilmankos siinä tuntui kestävän niin kauan.