Silmiemme ruokavalio on viime aikoina koostunut pelkästään ikoneista. Eilen saimme ikoneja iltapalaksi ja tänä aamuna myös aamupalaksi. Heräsimme kahdeksan aikoihin ja kymmeneltä alkoi maalauskurssimme viimeinen päivä.

Minä paistattelin valmiiksi saadun ikonin tuomassa kunniassa, kunnes sain muistutuksen: viimeinen maalit kiinnittävä emulsiokerros piti vielä sivellä muutamiin kohtiin. Laitoinkin sen ja samalla katselin ihaillen PuoLiskoisen aikaansaamia ohuenohuita, hentoisia viivoja oman ikoninsa Kristus-lapsen viitassa ja kasvoissa. Investoimme tänään kurssin opettajan myymiin venäläisiin siveltimiin. Ne ovat oravankarvasiveltimiä ja saaneet osakseen melkoista suitsutusta muilta osanottajilta. Tänään suitsuttajiin liittyi myös PuoLiskoinen. Itse en päässyt vielä kokeilemaan – mutta seuraava kerta tulee.

Sanoin eilen PuoLiskoiselle, että jos en olisi huomannut mitään edistymistä omassa maalaamisessani, niin tuskinpa olisin enää kolmatta kertaa koitokseen alkanut. Mutta nyt voin sanoa kolmannen kerran tulevan ja toivottavasti jo syksyllä. 

Tänään iltapäivästä katsoimme elokuvaa ja PuoLiskoinen kysyi katsonko minäkin sitä ajatellen ihmisten kasvojen valoja ja varjoja ja mihin pitäisi vetää vaalennoksia. Oikeastaan on aika erikoista, että itse ajattelin juuri silloin aivan samaa. Ikonimaalaus muuttaa ihmisen katsetta erikoisella tavalla. Huomio kiinnittyy erilaisiin asioihin kuin ennen. 

Katse on yksilöllinen ja se on suhteellinen. Usein nähty muuttuu näkymättömäksi. Tässä eräänä päivänä siippani innostui kovasti löydettyään enkelikategoriat netistä. Ne samat kategoriat ovat supistetussa muodossa tämän blogin taustakuvassa. Serafit, kerubit, valtaistuimet, herruudet, vallat, voimat, hallitukset, arkkienkelit ja enkelit. Kaikki kirjoitettuna pikku lapulle minun siistillä tekstauksellani. Aina silmien edessä ja siksi näkymättömänä.