Pyörähdin tänään pikaisesti Raisiossa, ikonimaalauskurssin pitopaikassa. Osasin ajaa sinne ihan ilman epäröintiä – on tainnut reitti upota selkäytimeen asti. Siellä oli meneillään toinen kurssi, mutta sain vaihtaa pari sanaa opettajan kanssa. Hän muisti minut, muisti nimeltä – ensin olin imarreltu ja iloinen, mutta sitten epäilys valtasi mielen. Entä jos minut muistettiinkin hämmästyttävän taitamattomuuteni takia?
Ikonipohjien tilanne on tänä vuonna kuuleman mukaan huono. Niitä ei ole toimitettu mitenkään runsaalla kädellä. Löysin kuitenkin vapaana olevista kaksi sopivaa PuoLiskoiselle ja minulle. Nämä uudet ovat isompia kuin edelliset ikonipohjamme, suuremman mitat ovat tällä kertaa 21 x 26 senttimetriä. Toinen on sitä hiukan pienempi.
Minulla oli ollut koetteleva aamu – en pitkään aikaan kyennyt löytämään kodin- ja autonavaimiani mistään, soittelin hätääntyneitä valitussoittoja PuoLiskoiselle ahdistuen avaimettomuudesta ja lähdön välttämättömyydestä – joten olin opettajan tavatessani vieläkin melko agitoituneessa tilassa. Siksi unohdin kysyä valkoviinin ja keltuaisen suhdetta. Uskoisin kuitenkin muistavani sen viime kesältä: noin yksi osa keltuaista, kaksi valkoviiniä.
Hopeasormi
Näin tänään kirjastossa miehen, jolla oli jokaisessa sormessaan hopeinen sormus, myös peukalossa. Mietin, että hänen täytyy aina suihkun jälkeen pujotella ne sormiinsa yksi kerrallaan ja hän sen tekee myös. Eikä koe sitä ärsyttävänä, hassuna tai turhana. Itse kokisin.
Minulla on neljä sormusta. Timanttisormus vasemman käden keskisormessa – ylioppilaslahja jo edesmenneeltä isoäidiltäni – ja kolme sormusta oikean käden nimettömässä. Näin on hyvä!
Famu falsetissa – 22:31, Perjantaina 5. Kesäkuuta 2009.:
Yritin jo kerran aikaisemmin kirjautua kommenttilootaasi, kun huomasin, että kommentointimahdollisuus oli lisätty tänne. En silloin onnistunut. Vaan nytpä onnistuinkin. Olen ahkerasti lukenut mielenkiintoista blogiasi. Etenkin kaikki mitä kerrot lukemistasi kirjoista kiinnostaa minua.
Ikonimaalaus on varmaan mielenkiintoista. Siinä pitää oppia monenmoisia asioita. Luulen kyllä, että sinut muistettiin taitavuutesi takia.
Tapasin viime kesänä naislääkärin, jolla oli sormus joka sormessa. Se mietitytti minua. Minulla oli aikaisemmin tapana ripustaa sormukset kotiin tultuani keittiöpyyhenaulakkoon. Nykyisin muistan laitaa ne käteen vain juhlatilaisuuksiin.
Ninni – 8:32, Lauantaina 6. Kesäkuuta 2009.:
Kiitos kauniista kommentista, etenkin mitä tulee tuohon ikonimaalaukseen. Kiehtovaa siinä on se, että tuntuu kuin siinä ei koskaan tulisi ”valmiiksi”. Viime kurssillakin mukana oli todellisia veteraaneja, pitkän linjan maalareita, mutta silti oppimassa. Tulee olemaan mielenkiintoista katsella omaa kehittymistä. (Toivottavasti sitä siis tapahtuu..;))
Aika kiinnostava juttu tuo sormuslääkäri. Sormuksethan ovat muuten myös melkoisia basillipesiä: niiden alla vilinää ja vilskettä riittää. Siksi aika erikoinen juttu, että lääkärillä niitä paljon oli. Itse pesen sormuksia usein, ihan kuten käsiäkin – Mynämäen Lady Macbeth. 🙂