Ikonimaalauskurssimme alkaa ensi viikolla ja tiettyä valmistautumisen tunnelmaa on jo ilmassa. PuoLiskoinen on yllyttänyt minua soittamaan kurssin vetäjälle ikonipohjista – taidamme tarvita hiukan suuremmat pohjat kuin edellisellä kurssilla ja siitä kai olisi hyvä ilmoitella etukäteen. PuoLiskoinen on myös ihmetellyt sitä, ettemme ole vielä saaneet laskua kurssista. Ettei vain olisi hukkunut postissa?
Minunkin sisälläni ratas on nyt alkanut pyöriä. Aion ostaa vihkon, johon alan tehdä ikonimaalausaiheisia muistiinpanoja. Kurssilla asiat tietysti pysyvät mielessä, mutta jakson päättyessä pää tyhjenee kuin puhkaistu ilmapallo. Ei ole mukavaa aina aloittaa uudestaan tiedollisesta nollapisteestä.
PuoLiskoinen ehdotti myös sankirin sekoittamista täällä kotona valmiiksi, ettei tarvitse kurssilla alkaa siihen aikaa käyttää. Siitä seoksesta syntyy kasvojen väri.
Olen silmäillyt pappismunkki Arsenin teosta Ikonikirja: historiaa, teologiaa ja tekniikkaa ja helpotuksekseni huomaan sen olevan aika käytännönläheinen opas, jonka avulla voi myös verestää muistiaan ihan näissä konkreettisimmissakin kysymyksissä.
Ikonimaalauksen lisäksi myös kaikki muu visuaalinen on alkanut taas kiehtoa. Tahtoisin oppia ottamaan kunnollisia valokuvia, mutta se vaatii aikaa. Kysyy myös kärsivällisyyttä oppia tuntemaan kameran ominaisuudet ja mitä sillä oikeasti voi tehdä. Haluaisin kuvata ihmisiä – ihmiset kiinnostavat minua. Kadulla nähty kiireinen ihminen, tärkeänä kuin muurahainen. Tai sitten alakuloinen ihminen, silmissään katse kuin surullisella eläimellä.
Tänään..
Sireenit pihallamme ovat vaaleanvioletissa kukassaan. Tuuli riepoo vaahteraa, sen lehdet kiiltävät sadevedestä. Olohuoneessa palaa tuoksukynttilä ja Sibelius soi CD-soittimesta.
Kävin kaupassa: siellä hapan nainen valitsi sipuleita kasvoillaan sellainen ilme, ettei mikään oikein kelpaisi. Mutta kun on pakko ostaa, muutakaan ei voi!
Lainasin kirjastosta Robert Servicen kirjan Lenin ja nyt huomaan sen olevan kirjahyllyssäni kulmittain Montefioren Stalinin kanssa. Stalin on pitkällään ja Lenin pystyssä: muodostuu 90 asteen kulma. Sen kulman sisälle mahtuu kokonaisten kansakuntien kärsimys.
Ansku – 18:37, Sunnuntaina 7. Kesäkuuta 2009.:
Voi miten mielenkiintoiselta vaikuttaa tuo alkava maalauskurssisi! Toivottavasti joskus saadaan blogissasi ihailla kuvia valmiista työstä.
Minuakin ärsyttää, jos vastaantulevilla ihmisillä on ikikitkerä ilme. Tosin viime aikoina olen miettinyt, näytänkö itsekin kaupassa samalta. Jostain syystä olen asioilla käydessäni aina niin keskittynyt olennaiseen, etten välttämättä huomaa vieressä seisovia tuttavia, ennen kuin he tervehtivät ensin. Monikohan kuvittelee minut koppavaksi..?
Sinun täytyy olla supernopea lukija! Itsekin luen paljon – ainakin omasta mielestäni, mutta en varmaan puoltakaan siitä määrästä, jota sinä ehdit ahmia. Kiva, että kerrot kirjoista täällä. Olen jo monta lukuvinkkiä laittanut korvan taakse!
Ninni – 22:36, Sunnuntaina 7. Kesäkuuta 2009.:
Kiitos Ansku kommentista. 🙂 Ikonimaalaus on tosiaan kiehtovaa. Ja aika LENTÄÄ suorastaan, kun siihen puuhaan ryhtyy. Viime kesänäkin tuntui siltä kuin olisi ihan vasta aloittanut, kun huomasi monen tunnin kuluneen aivan huomaamattaan. Ja tunnetilat vaihtelevat. Sitä kokee valtavaa tyydytyksen tunnetta, joka voi vaihtua suureen masennukseen.
Aina olen tosiaan paljon lukenut, ahmimalla. Isäni oli samaa maata. Kirjoista on myös mukava kertoa, mutta joskus pelottaa, ettei vain tulisi pilattua jonkun kokemusta liian tarkoilla kuvauksilla. Siinä on varomisen paikka. 🙂
Ninni – 22:38, Sunnuntaina 7. Kesäkuuta 2009.:
P.S. Aion muuten ottaa kameran mukaan sinne kurssille ja ottaa kuvia vaihteittain! Alusta loppuun! Mutta sanon ihan suoraan, etten itse ole mikään mestarimaalari, itse asiassa saatan olla jopa huono. PuoLiskoinen on paljon parempi. Hänellä on tekniikkaa ja silmää. Varoitan vain etukäteen ettei tule massiivisia pettymyksiä.