Luin Marguerite Duras'n Moderato cantabilen. Se kertoo äidistä ja pojasta, kahvilasta ja tuntemattomasta työmiehestä. Nämä elementit tuo yhteen kahvilassa tapahtunut murha. Mies on tappanut naisen, mutta tämän kuollessakin vakuuttelee naiselle rakkauttaan. Teon näkeminen, silminnäkijyys, sitoo yhteen porvarillisesta maailmasta kotoisin olevan äidin Anne Desbaresdesin ja tuntemattoman työläismiehen.
Pojan pianotunnit antavat hyvän syyn naiselle kohdata tuntematon mies yhä uudestaan ja puhua tapahtuneesta. He eivät tiedä murhan taustalla olevaa tarinaa, mutta heillä on arvailuja, oletuksia ja uskomuksia. Ja vaikka kuinka tapahtunutta yrittäisi vältellä tulee se silti keskusteluihin aina vain uudestaan, se on toistuva teema ja siitä on mahdotonta päästä irti. Lopulta pariskunta alkaa kai itsekin kuvitella olevansa murhatun ja murhaajan kengissä. Tämä tapahtuu yhä uusien viinilasillisten myötä.
Anne Desbaresdes on Sillä Rajalla: hän lipsuu, hänellä on raskas vartalo ja sekainen tukka, hän juo liikaa, hän alkaa olla oman sosiaalisen elämänsä yhtälön x. Kirjasta tekee kiehtovan sen keskeneräisyys. Emme saa tietää mitä tapahtuu vaalealle Anne Desbaresdekselle, joka kotona järjestyssä juhlatilaisuudessaankin virnistelee juopuneesti: hän tuo kahvilaminuutensa kotiin ja sitä ilmentäen oksentaa liikaa juoneena. Kirjan lopussa hän ei enää ole se henkilö, joka vie pojan pianotunnille. Tehtävän hoitaa joku toinen, mutta asia on myös kirjaimellisesti kuten sanoin: hän ei enää ole sama henkilö kuin kertomuksen alussa.
Moderato cantabile on kertomus kuolemasta, mutta se on myös kertomus rappiosta, alkoholin saavuttamasta voitosta. Se on kenties myös kertomus kahden eri elämäntavan välisestä kamppailusta ihmisen sielussa. Pienet asiat, näennäisesti merkityksettömät kohtaamiset muovaavat meitä ja muuttavat meitä. On vaikea tietää mikä kenetkin riittää sysäämään jonkun rajan yli. Sitä ei voi etukäteen sanoa.
Mieltä vaivaava kysymys
Aloin pohtia kaupan kassojen yhteydessä olevia roskiksia. Ne ovat siinä liukuhihnan päässä, siinä missä ihmiset pakkaavat ostoksiaan. Pieniä lokeroita, joihin uskoisin asiakkaiden rutistavan kassakuittinsa ja ehkä ostoslistansa. Mietin vain, että onko siinä kaikki. Vai laitetetaanko niihin vielä jotain muutakin? Ja mitä ihmettä se muu voisi olla. Purukumia, raaputettuja pika-arpoja, nälkäisenä avatun suklaapatukan käärepaperit?
Pitäisi kirjoittaa runo ja pudottaa se sinne kaikkien kuittien ja kauppalappujen joukkoon.