Luin Veijo Baltzarin lyhyenlaisen romaanin Mari. Se on kuvaus nuoren romanitytön aikuistumisesta ja parisuhteesta. Tosin on vaikea kutsua tuota parisuhteeksi: sieppauksella ja raiskauksella alkanut ihmisten väli ei helposti hahmotu rakkauteen perustuvaksi parisuhteeksi ja virallista avioliittoa kirjassa ei edes solmittukaan.

Baltzarin kirja ilmestyi vuonna 1973. Minä olin tietysti silloin pelkkä vauva, enkä ollut tietoisena seuraajana havainnoimassa sen synnyttämää keskustelua. Ihme olisi, jos romaninaisen asemaan liittyvät epäkohdat eivät kirjan myötä tulleet esiin ja pohdittavaksi.

Romaanin Mari syntyy tytöksi palvelemaan perhettään. Puberteetin ensimmäiset merkit alkavat jo rajata elämää huomattavasti: tulee niin paljon asioita, joita ei saa tehdä. Elämä muuttuu vieläkin ahtaammaksi parisuhteen alettua: miehen kanssa elävä nainen joutuu lukemattomin tavoin ottamaan huomioon erilaiset puhtaussäännöt ja tabut. Naisella ei ole oikeutta valita omaa kumppaniaan tai vaikuttaa perheen asuinpaikkaan. Jatkuvat selkäsaunat ovat myös osa elämää – naisella ei ole oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen. Yhteisö pitää parhaana selvittää asiat yhteisön sisällä, vaikka sitten verisestikin. Kiba Lumbergin kirjoista tutulla tavalla poliiseja kartellaan ja ulkopuoliset pidetään pois sisäisiksi katsotuista asioista. 

Lumbergin tavoin Baltzarinkin romaanissa esiintyy väkivaltainen yhteisö. Kaikki pieksävät kaikkia. Naiset saavat selkään miehiltään ja pahimmassa tapauksessa tulevat tapetuiksi, tai saavat kasvoihinsa viilletyn merkin loukattuaan miehen kunniaa. Naiset tappelevat keskenään ja naisten keskinen väkivalta on sekin tavallinen ilmiö. Seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa nainen on aina syyllinen: Kasimirin ryöstettyä Marin jopa tytön omat vanhemmat pitivät sitä hänen omana syynään. Perheen miehet vartioivat naisten kunniaa tavalla, joka tuo mieleen muslimien kunniamurhat: kunnia on aina sitä, että perheen miehillä on päätösoikeus naisen ruumiin käyttämisestä. Jos ryöstettyä naista ja tämän ryöstäjää lähdetään ajamaan takaa, niin se johtuu jonkun sellaisen varastamisesta, joka kuuluu perheen miesten päätösvaltaan. Se ei johdu huolesta tytön omaa tilannetta kohtaan.

Kirja kuvaa Marin elämää teini-ikäisestä nuoreksi aikuiseksi. Hän ehtii kokea onnellisiakin hetkiä ja synnyttää tyttären, jonka mies leimaa välittömästi  "huoran aluksi". Tyttären elämän kehitys ja kulku ei mahdu 159 sivun tarinaan, mutta isän asenne ei ainakaan ennusta hyvää tulevina vuosina. Tarina loppuu Marin tultua syyttä hylätyksi hänen ollessaan raskaana toista kertaa. Kasvot viillettynä hän jää elämänsä umpikujaan.

Jos nainen olisi kirjoittanut tämän kirjan, niin melko varmasti häntä syytettäisiin kaikista mahdollisista paheista kurjuudella mässäilystä ja liioittelusta aina feminismiin asti. Onneksi kirjoittaja on kuitenkin mies, saattaa/saattoi siis säästyä ainakin näiltä syytöksiltä.

Kaksi kynttilää..

.. syttyvät ikkunalle heti, kun tämän kirjoittamisen lopetan. Onnea 91-vuotiaalle Suomelle.