Aina välillä sitä noteeraa jonkun Aikamme Ilmiön: kaikilla tuntuu yhtäkkiä olevan jotain, joku kuume tai muoti leviää ja kukkii, kunnes se hautautuu taas joidenkin uusien tai uusvanhojen ilmiöiden alle.

Marsut ovat ehdottomasti Aikamme Ilmiö, ainakin minun (kapeasta) näkövinkkelistäni käsin. Niitä tuntuu nykyisin olevan kaikilla, lapsilla ja aikuisilla. Ennen marsut löysivät tiensä eläinrakkaiden lasten luo, mutta nykyisin ei ikärajoja tunneta. Äitini naapurilla on marsu ja kyseessä oleva naapuri on nelikymppinen nainen.

Marsujen lumo ei lakkaa ihmetyttämästä minua. Savonlinnassa asuessani ystävystyin tytön kanssa, jolla oli tällainen kotieläin. Sen pääasiallisin aktiviteetti näytti olevan häkin pohjalla makailu ja syöminen. Se oli hyvin paljon ylipainoinen. Se ei vaikuttanut kiintyneeltä ystävääni. Joskus otimme marsun häkistä ja päästimme sen ystäväni vanhempien vuoteelle (se oli kiellettyä, mutta se ei kuulu tähän). Marsu saattoi vipeltää sängyllä aika iloisesti ja viihtyä hetken vieressämme. Idylli rikkoutui aina välillä sen puraistessa kipeästi sormeen –  eikä puremista voinut ennakoida, siihen ei näyttänyt olevan oikein mitään järjellistä syytä. Joskus se teki tarpeensa sänkyyn. Ei mikään mukava yllätys vanhemmille, kuvittelisin.

Marsuhan on jyrsijä. Harrastaakohan sellainen samoja juttuja kuin kani? Sähköjohtojen pureskelua, huonekasvien syöntiä? Kani nimittäin tekee kaikkea tätä ja vielä enemmänkin. Toinen näitä eläimiä yhdistävä asia lienee heinä. Sitä pitää saada ja sen myötä kotiin tulee reippaasti heinäpölyä ja maanläheinen tallin tuoksu. Kerrostalossa tuo tuoksu voi levitä rappukäytävään asti ilahduttamaan naapureitakin.

Marsu on söpö, pehmeä, karvainen – ja halpa. Sekö sen suuren suosion syy on? Sellaisen voi nimittäin ostaa eläinkaupasta ilman kukkaron kohtuutonta kevenemistä. Pienikin se on, ei vie tilaa. Sellainenko on ihannelemmikki?

Kreetta Onkeli kirjoitti eräässä kolumnissaan eläinkaupoista ja niiden moraalista (tai sen puutteesta) ihmetellen, miksi eivät eläinaktivistit iske eläinkauppoihin*. Minäkin ihmettelen, tosin en ehkä ihan niin railakkaasti. Ihmettelen frettejä, lemmikkisiilejä, marsuja ja hamstereita. Käärmeistä, hiiristä, liskoista ja hämähäkeistä nyt puhumattakaan. Joskus lemmikkibisnes tuntuu olevan varsinainen egotrippi: ihmiset hankkivat tietynlaisen eläimen ilmentääkseen hankinnallaan jotain olennaista piirrettä omassa persoonallisuudessaan.

Koiran tai kissan voin vielä käsittää, mutta marsumuoti menee tosiaan yli ymmärryskykyni. Ja se pureminen muuten sattuu oikeasti. Jyrsijöillä on vahvat hampaat.

*) Kolumni oli hänen kirjassaan Luulotieteen kandidaatti: kolumneja.