Nuppu punnittiin tänään. Kotisutemme paino on 2590 grammaa. Ötökällä oli eläinlääkäriaika kello 18: se rokotettiin ja samalla vilkaistiin sen hampaita. Koiraparka joutuu hammasoperaatioon joulukuun alussa. Se ei ole päässyt maitohampaistaan eroon itse, joten hammaslääkärin pitää ne nyppäistä pois. Nuppu onkin ollut tuplahampaineen kuin mikäkin pieni karvainen hai.
Nubs ei saisi enää tuosta pulskistua. Reilut sata grammaahan sen paino on noussut sitten viime punnituksen. Se johtuu varmaankin minusta, minun syöttöpolitiikastani. En silti suostu myöntämään olevani yhtä hillitön koiran hemmottelussa kuin äitini oli. On meissä tietynlainen ero, aste-ero.
Nuppu niitti kiitosta taas kiltteytensä vuoksi. Se pelkäsi, muttei ollut aggressiivinen. Sen vastarinta oli melko passiivista luonteeltaan: se yritti vältellä lääkärin käsiä ja kiemurrella pois tutkivan ihmisen ulottuvilta.
Katon väki, taivaan väki
Luin Hannu Mäkelän Isän ja heti perään Äidin. Isä herätti suuttumuksen tunteita, siinä kuvatun ihmisen pikkumainen kateus oli niin masentavaa. Kuinka vanhempi voi olla kateellinen oman lapsensa menestyksestä? Miksi ihminen hylkää perheensä niin totaalisesti, luo vain uuden katsomatta taaksepäin ja muistamatta siellä olevia ihmisiä. Kuin repisi koko menneisyytensä irti itsestään ja kaikki sen tärkeät ihmiset.
Äiti kertoo Mäkelän äidin viimeisistä elinkuukausista. Mäkelä on armoitettu muistiinpanojen tekijä ja hyvästellessään äitiään hän myös kirjoittaa ylös tämän puheita ja näkyjä. Tuonpuoleinen on jo lähellä ja Eevi-äiti tutustuu ”katon väkeen” tai ”taivaan väkeen” kuten Mäkelä näitä vieraita kuvaa. Välillä he tuntuvat olevan äidille todellisempia kuin oma poika, jota aina ei muisti tunnista.
Katon väki, tai taivaan väki, on kiehtovaa. Mitä ne ovat, nämä elämän loppumetrien vierailijat? Meitä ennen kuolleet sukulaiset ja rakkaat, jotka jostakin syystä tulevat lopussa takaisin luoksemme. Miksi niitä ei näe kuin vasta oman elämän lopussa? Pitää kai itse jo olla puolittain sen maailman asukki, jos mielii sen kansalaisten kanssa tehdä tuttavuutta.