Menneisyyden hauraat, paperiset jäänteet

Viime kirjastoreissulla tein mielenkiintoisen löydön: Erica Jongin Syvästi kaivaten. Vaikka en ole mikään Jong-intoilija ennen ollutkaan, on tämä nyt lainaamani mielenkiintoinen tapaus ihan muista syistä. Tarina on suvun tarina, juutalaisen suvun kadonnut tarina, joka pelastetaan unohdukselta erään suvun naisen ansiosta. Tarvitaan vain kirje, valokuva – menneisyyden hauraat, paperiset jäänteet – ja kiinnostus herää.

Vaikka olen kirjassa vielä alkutaipaleella niin tiedän jo rakastavani sitä. Lukujen alussa olevat juutalaiset sananparret, koko se juutalainen nimistö ja historia maistuu lukuaistiin ihanalta ja eksoottiselta. Vieraalta ja tutulta samaan aikaan ihmiselle, jonka suuri rakkaus on Isaac Bashevis Singer.

Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka eivät tiedä suvustaan mitään. Meillä on aina kerrottu tarinoita ja niiden kautta ovat tulleet tutuiksi elävät ja kuolleet. Olisi omituinen ajatus olla tietämättä mitään vaikkapa isoäitinsä äidistä. Olo olisi varmasti aika juureton.  

One comment

  1. Ninni says:

    Janne B. – 21:43, Sunnuntaina 20. Syyskuuta 2009.:
    Minun mielestä myös on tärkeätä tietää juuristansa. Jos ei tunne niitä, olisi, noh, juureton. Mulla on sattuneesta syystä hieman hakusessa alkuperäiset juurekset ja kohtalaisen epäselvät kaikki asiat ja se ajoittain aiheuttaa erinäisiä asioita – nytkin ja se on joskus yllättävän raskasta. Olen veljeni (ja vanhempiemme kanssa) miettinyt niiden selvittämistä kokonaan, mutta on toistaiseksi jäänyt ajatuksen asteelle. Pitäisi kyllä.
    Nykysukulaisistani tiedän lähes kaiken monen haaran taakse ja lapsuudestani muistan lukuisat tunnit ja hetket kuunnellen mummien ja pappojen kertomuksia heidän lapsuudestaan ja nuoruudestaan ja sedistä ja tädeistä ja kumminkaimanpojanlapsen äideistä… : )

    Ninni – 23:06, Sunnuntaina 20. Syyskuuta 2009.:
    Mummit ja papat ovat melkoinen rikkaus lapsen elämässä. Heiltä ne juuret saadaan, jaksavat muistaa pitkälle menneisyyteen. Itse muistan isoäitini kertoneen oman isoäitinsä tarinoita nälkävuosista, siis 1860-luvulta. Melkoinen aikajänne, jos ajattelee minun olevan 70-luvun lapsi!

    Sinulla on varmasti ollut raskaita hetkiä ja paljon kysymyksiä mielessä menneisyyttä koskien! Ihanaa, että nykysuku (hauska sana!) on valottanut omaa menneisyyttään ja antanut sellaista jatkuvuuden tunnetta.

Kommentointi on suljettu.