Kaunistettuna neitsyyden loistavalla viitalla

Olemme ehtineet neitsytmarttyyri Lucia Syrakusalaisen muistopäivään. Silmiensä valon uhrannut Lucia antaa valoa vuoden pimeimpään aikaan. On luovuttava jostakin voidakseen antaa jotakin. Lucia luopui lopulta jopa elämästään.

Mietin joskus miksi pyhiä vainottiin. Oliko se vain vieraan uskon vainoamista, vai liittyikö siihen pelkoa ihmeenkaltaisen edessä. Naimattomuuden eli neitsyyden valinnut sulki pois kaikkein luonnollisimmalta ja oikeimmalta näyttävän elämäntavan. Se valinta jo itsessään oli sanatonta kapinaa. Pelkästään ruumiinsa kautta eläville sen on täytynyt – ja sen täytyy yhä – näyttää itsensä heittämiseltä hukkaan.

Ehkä halu valita ja halu päättää ovat pelottavia. Pitäisi vain heilahtaa aineena aineen mukana, ajautua mukana yleisesti hyväksytyssä.

Kaksi kirjaa

Luin Hannu Mäkelän melkoisen tuoreen romaanin Mikä sanomatta jää. Se oli nautittava kirjallisessa mielessä, mäkelämäiseen tapaan sanarikas. Tarina taisi olla vanhenevan miehen toiveuni: viisikymppinen mies salaisessa suhteessa vaimonsa veljentyttären kanssa, hehkeän 30 vuotta nuoremman kaunottaren rakastajana. Päähenkilön on varmasti tarkoitus vaikuttaa koskettavalta ja erikoislaatuiselta persoonalta, mutta lukijalle syntyy sittenkin vaikutelma tuiki tavallisesta vaka vanha väinämöisestä, joka ei malta pitää näppejään erossa ainoista. 

Ian McEwanin Mustat koirat on sen sijaan pienen tarinan muotoon kätkeytyvä syvällinen pohdinta ihmisen elämän suunnan muuttavista tapahtumista. Mikä saa jalat maassa-kommunistin yhtäkkiä kääntymään sisäänpäin, kuuntelemaan sieluaan ja etsimään Jumalaa. Riittääkö siihen yksi iltapäivä ja sen pelottava kokemus? Vai onko henkisyyden kaipuu aina ollut olemassa ja pelottava kokemus vain auttaa tuomaan sen esiin ja pukemaan sanoiksi. Tarinoita voi välittää, niitä voi kertoa. Niiden merkitystä meille itsellemme voi kuitenkin olla vaikea välittää muille. Kokemus on enemmän kuin vain sen kuvailu sanallisesti: siinä aistihavainnot ja vaikutelmat kulkevat yksilön suodattimen läpi. Toiselle merkityksetön pikku tapahtuma voi jollekin muulle olla maailman mullistava elämys.

One comment

  1. Ninni says:

    Ansku – 14:51, Sunnuntaina 13. Joulukuuta 2009.:
    Yhä vain menen sanattomaksi hämmästyksestä. Kuinka nopea kirjanlukija ihminen oikein voi olla?? Ja ehdit vielä analysoidakin kaiken lukemasi! Huhhuh, kateeksi käy… 😉

    Ninni – 20:41, Sunnuntaina 13. Joulukuuta 2009.:
    Kiitos Ansku! Minä taas hämmästelen sinun blogissasi, että kuinka oikein ehdit ja _osaat_ (!) ottaa kaikki ne kauniit valokuvat ja tehdä ammattilaistason käsitöitä siinä sivussa. Ja kun kuitenkin on koirat, on mies ja se kotielämäkin hoidettavana..

Kommentointi on suljettu.