Huojuva talo

Kävimme tänään vapaapäivän kunniaksi sukulaisvierailulla. Näimme nelijalkaisenkin, omaamme suuremman. Sellaisen seitsenkiloisen, joka päätyi syliini.

Ammoin kuolleet ihmiset vilahtavat meidän elävien kasvoissa, vartalossa, puhetavassa ja sanavalinnoissa. Miksi sitä ei huomaa nuorempana? Ehkä ihmisiin ja tapahtumiin pitää saada etäisyyttä, ehkä se ja kaipaus terävöittävät havaintokykyä. On sanottava, että nautin suuresti Sukulaisen luona käymisestä. Hyvä sydän, viehättävä luonne ja herttainen koiraskoira ovat vastustamaton yhdistelmä. Poistuimme paria vanhaa valokuvaa rikkaampina – PuoLiskoinen saa ne skannata ja sitten laitamme ne postissa takaisin. 

Iltaa kohti mieli rauhoittuu. Kaakeliuunissa palaa tuli, Schubertin messut soivat ja kynttilät palavat. PuoLiskoinen rapisee keittiössä joululahjoja paketoiden. Nuppu pyörii ”mökissään” ja koko hökötys huojuu ja välillä koira saa sen kunnolla nurinkin. Sisältä kuuluu silloin epämääräisiä, riemukkaita äännähdyksiä. Nupun talo on huojuva, mutta kaksikiloinen on sen kiistaton valtiatar.

Päivän syntilista:

1. Ajattelin epäystävällisesti eräistä ihmisistä*. 2. Nalkutin PuoLiskoiselle hänen viivyttyään (mielestäni) liian kauan Nordeassa hoitamassa jotain raha-asioihin liittyvää luottamustointa. 3. Oli epäuskon hetki, siis hengellisessä ja uskonnollisessa mielessä. 4. Olin pikkumainen, murehdin pieniä mitättömiä asioita ja siksi ei sydämeni ylene.

*) En kuitenkaan alkanut puhua pahaa heistä esim. PuoLiskoiselle, mikä laskettakoon edukseni, mutta tuota ajatusten tasolla tehtyä pahaa työtä se ei tietenkään poista. Ajatukset voivat olla todella toksisia, myrkyllisiä ja katkeroittavia..      

One comment

  1. Ninni says:

    Ansku – 15:41, Sunnuntaina 20. Joulukuuta 2009.:
    Voit lohduttaa itseäsi sillä, että syntilistasi on melko anteeksiannettava. 🙂
    1. Minäkin joskus ajattelen. Ja toisinaan valitettavasti ääneen.
    2. Nalkutusta olen hirmuisesti yrittänyt karsia, mutta välillä yhä syyllistyn siihen.
    3. Nämä hetket varmasti kuuluvat asiaan – itse toivon, että ne lopulta vain vahvistavat uskoa.
    4. Mitättömät asiat kasvavat joskus meikäläisen päässä kohtuuttoman suuriksi. Minulla auttaa, kun puran ne ulos (esim. möykkäämällä…) ja pian jo tajuan itsekin kuinka hölmöistä jutuista on kyse.

    Ninni – 20:46, Sunnuntaina 20. Joulukuuta 2009.:
    Ah, lohduttavaa! Että joku muukin.. 🙂 -Luin kerran sellaisen ajatuksen, että olet tasan niin suuri kuin ne asiat, jotka saavat sinut suuttumaan. Ja silloin hävetti, koska itse saatan joskus olla niin raivostuttava tässä suhteessa.. Suurpiirteisyys on ihanteeni, ehkä saavuttamaton..

Kommentointi on suljettu.