Avainsana: kohtaaminen

Kohtaamisia: jättiläinen kirjastossa

Kävin tänään Raision pääkirjastossa hakemassa täydennystä kirjahyllyyn. Lainasin Joseph Mileckin kirjoittaman Hermann Hessen elämänkerran ja Tatjana Metternichin Muistojeni maan, jossa herää henkiin vanha keisarillinen Venäjä ja menneet päivät siellä. Löysin vielä kiinnostavan, joskin laihanlaisen, kuvauksen maalaispapin arjesta. Kirjan on kirjoittanut Christer Åberg, Lapinjärven ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra (ja taidemaalari siinä sivussa). Kirjan nimi ainakin on kiehtova: Pyhä kissa ja muita kohtaamisia.

DVD-hyllyä selatessani kohtasin jättiläisen. Elokuvat näyttivät hänen käsissään pahaisilta postimerkeiltä. Meitä ihmisiä on tosiaankin kaikkia eri kokoja! Mietin kuinka helppoa mahtaisi olla jättiläisen elämä. Ei koskaan tarvitsisi keittiötikkaita kotona ylettääkseen ylimmällekin hyllylle.

Jättiläisen täytyisi toisaalta oppia kärsivällisesti elämään muiden rajoitusten kanssa. Pitkäjalkainen iso ihminen saa tottua hiljentämään aina askeleitaan kävellessään jonkun pienemmän rinnalla. Ja entä jos kaupasta ei löytyisi riittävän pitkiä vaatteita? Helpompaa on lahkeista leikata liiat pois kuin kasvattaa niihin äkkiä viisi senttiä ylimääräistä kangasta! Pitkänä ja suurikätisenä ei myöskään ulotu helposti ahtaisiin paikkoihin. Ei jätti voisi tehdä kuten minä, joka saan käpäläni mahtumaan melkein minne vain, jopa roskiksen ja keittiönkaapin välisen seinän ahtaaseen tilaan.

En osaa päättää kumpi on parempi, elämä S-kokoisena vai XXL-koossa. Luultavasti päädyn pitämään XXL-elämää parempana, koska itse en elä sitä. Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella, jossa laiduntavat kiehtovan erilaiset ja itsestä poikkeavat olennot.

Potilas piristyy! Tauti väistyy!

PuoLiskoinen on kovasti paranemaan päin. Hän on pirteä ja yöt eivät enää kulu yskiessä ja niistäessä. Kuumettakaan ei ole. Lopullinen tulikoe on tietysti päivä työpaikalla ja kuinka sen jaksaa.  

Pohjustavaa puhetta

Pyörähdin tänään pikaisesti Raisiossa, ikonimaalauskurssin pitopaikassa. Osasin ajaa sinne ihan ilman epäröintiä – on tainnut reitti upota selkäytimeen asti. Siellä oli meneillään toinen kurssi, mutta sain vaihtaa pari sanaa opettajan kanssa. Hän muisti minut, muisti nimeltä – ensin olin imarreltu ja iloinen, mutta sitten epäilys valtasi mielen. Entä jos minut muistettiinkin hämmästyttävän taitamattomuuteni takia?

Ikonipohjien tilanne on tänä vuonna kuuleman mukaan huono. Niitä ei ole toimitettu mitenkään runsaalla kädellä. Löysin kuitenkin vapaana olevista kaksi sopivaa PuoLiskoiselle ja minulle. Nämä uudet ovat isompia kuin edelliset ikonipohjamme, suuremman mitat ovat tällä kertaa 21 x 26 senttimetriä. Toinen on sitä hiukan pienempi. 

Minulla oli ollut koetteleva aamu – en pitkään aikaan kyennyt löytämään kodin- ja autonavaimiani mistään, soittelin hätääntyneitä valitussoittoja PuoLiskoiselle ahdistuen avaimettomuudesta ja lähdön välttämättömyydestä – joten olin opettajan tavatessani vieläkin melko agitoituneessa tilassa. Siksi unohdin kysyä valkoviinin ja keltuaisen suhdetta. Uskoisin kuitenkin muistavani sen viime kesältä: noin yksi osa keltuaista, kaksi valkoviiniä. 

Hopeasormi

Näin tänään kirjastossa miehen, jolla oli jokaisessa sormessaan hopeinen sormus, myös peukalossa. Mietin, että hänen täytyy aina suihkun jälkeen pujotella ne sormiinsa yksi kerrallaan ja hän sen tekee myös. Eikä koe sitä ärsyttävänä, hassuna tai turhana. Itse kokisin. 

Minulla on neljä sormusta. Timanttisormus vasemman käden keskisormessa – ylioppilaslahja jo edesmenneeltä isoäidiltäni – ja kolme sormusta oikean käden nimettömässä. Näin on hyvä!